maanantai 29. lokakuuta 2018

Kahden aineen lakufudge

On varmaan tullut selväksi, että rakastan lakritsaa, yhtenä monien joukossa. Viimeksi kaupassa käydessäni ostin testimielessä lakufudgea ja ihastuin. Olen aina ollut vähän epäileväinen fudgen suhteen, se ei ole ollut ykkösvalinta makeisostoksissa. Oletin, että fudge on rakenteeltaan helposti murenevaa ja kovaa mutta ainakin tämä maistamani oli kivan pehmeää ja kevyesti sitkeää. 

Fudgepaketti tyhjeni nopeasti ja löysin itseni pohtimasta reseptiä niiden tekemiseen itse. Etsin ohjetta myös netistä ja kirjoistani mutta sitä hyvältä kuulostavaa ohjetta ei vain tuntunut löytyvän. Monissa sokeria tuli sekä sokerina, että monenlaisena siirappina ja jotenkin se sokerin suuri määrä ei vain houkutellut. Sitten ajattelin vain kokeilla, että tulee mitä tulee. Sain Halvalta tuotenäytteinä kasan salmiakkia ja lakritsia ja ajattelin kokeilla josko niistä saisin jotakin aikaiseksi. Jääkaapissa nökötti myös kermapurkki, joka vaati käyttöä.


Tämä todella helppo fudge syntyy vain kahdesta raaka-aineesta: kuohukermasta ja lakuista. Makeisten tekeminen makeisista on aina tuntunut jotenkin omituiselta mutta koska sitä tehdään melko paljon niin olen yrittänyt opetella eroon tästä rajoittavasta ajatuksestani.

Suolainen lakufudge syntyy siis näin:

Laita kattilaan 2 dl kuohukermaa ja 2 pieneksi pilkottua lakumattoa (HALVA, salmiakki ja lakritsi).
Kiehauta seos ja sekoittele kokoajan. Pidä kattilaa koko ajan silmällä sillä massa jämähtää helposti pohjaan kiinni. Sekoita seosta kunnes lakupalat alkavat sulaa ja pehmetä. Jätin oman massani sen verran karkeaksi että osa lakupaloista jäi näkyviin mutta niiden koostumus on kuitenkin niin pehmeä ettei se haittaa fudgessa lainkaan. Massasta ei tullut näin mustaa yksikseen vaan lisäsin massan joukkoon 1/2 tl aktiivihiilijauhetta ja makua korostin ripauksella merisuolaa ja lusikallisella siirappia.


Kumoa valmis fudgemassa leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan ja koristele halutessasi pinta lakuilla, strösseleillä ja kookoshiutaleilla. Laita fudge jähmettymään joko jääkaappiin tai pakastimeen kunnes koostumus tiivistyy ja jähmettyy. Säilytä valmista fudgea viileässä.


Itsetehdyt makeiset on myös kiva lahja ja muistaminen. Pakkaa makeiset itsetehtyihin rasioihin tai pussukoihin. Jos annat fudgea lahjaksi, kannattaa se kääriä leivinpaperiin ennen pakettiin laittamista.







Makeiset saatu tuotenäytteinä Halvalta.
Koristerasioiden materiaalit Angela.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti