perjantai 5. syyskuuta 2014

Arvostelu - Tilpehööristä tarpeeksi

Maija Paavilainen – Tilpehööristä tarpeeksi
167 vinkkiä ja ideaa
Moreeni

Kirja on suloinen ja kotikutoisen oloinen. Huomaa, että se on tehty pääosin omin voimin.
Ideoita on runsaasti ja moneen lähtöön. Materiaaleina on käytetty paperia, purkkeja, pusseja, munakennoja ja ompelutarpeita. Myös sahanpuruja, puulastuja, pussinsulkijoita ja hehkulamppuja on käytetty kirjan töissä. Siis laaja skaala erilaisia materiaaleja, jotka helposti voisivat joutua muilla ihmisillä kaatopaikalle, mutta Maija Paavilainen on antanut niille uuden elämän uutena tuotteena.

Kirja olisi hyvä apuväline esimerkiksi kouluihin ideapankiksi, koska tässä teoksessahan ideoita riittää. 167 vinkkiä kaikenlaisiin töihin mitä voi lasten kanssa tehdä: jouluksi koristeita, ideoita äitien- ja isänpäivälahjoihin. Ja tokihan näitä ideoita voisi käyttää toisinkin päin, hyviä lahjoja lasten opettajille ja hoitajille. Teko onnistuu varmasti pienimmiltäkin kädentaitajilta aikuisen avustamana.

Kirjan kuvien laatu vaihtelee, ja se tuntuu visuaaliselta kannalta ehkä hieman heikkoutena. Valotukset ja väritasapainot eivät kaikissa kuvissa ole ihan kohdillaan, ja ainakin itse jäin niitä tuumailemaan kirjaa lukiessani. Tiedän, että valokuvaaminen ei ole helppoa, eikä arvojen saaminen kohdalleen ole yksinkertaista, ja siksi siihen vaaditaankin yleensä ammattilaista, joka osaa katsoa ja sommitella oikeanlaiset, tasapainoiset kuvat, jotka toistavat samaa tyyliä läpi koko kirjan.

Itsellenikin on muutamat ihmiset sanoneet, että tee kirja kun osaat kaikkea, askarrella ja näperrellä, ja valokuvata. Mutta käytännössähän se ei silti ihan niin simppeliä ole. Mutta toki sitä voisi harkita, kyllähän siinä pitkän pennin säästää jos itse kaiken tekee, ja omakustanteena painattaisi esim. BoDilla, missä miehenikin on kirjojaan tehnyt. Mutta sen aika on sitten joskus myöhemmin. Vaikka kaikkea on tehnytkin, silti tuntuu ettei materiaalia kirjaa varten olisi siltikään tarpeeksi.
Toisaalta, jos selailee tarkasti käsityö-/askartelu-/DIY-kirjoja, niin eihän niissäkään se ideoiden määrä tai uniikkius välttämättä ole erityisen laaja, mutta sillä visuaalisella ilmeellä on saatu luotua runsautta ja täytettä kirjaan.

Tämän kirjan ohjeisiin olisin kaivannut enemmän havainnointikuvia, työvaiheista pieniä opastuskuvia, jotta lukija ymmärtäisi helpommin mitä missäkin vaiheessa oikein pitäisi tehdä. Sekin on haaste, saada luotua selkeät ja helpostiymmärrettävät ohjeet, joita myös toisetkin osaavat seurata. Asia, joka on itselle itsestäänselvyys, voi sitä olla vaikea kuvailla toiselle.

Silti, pidän tästä kirjasta ja sen ilmeestä. Osa ohjeteksteistä on vanhahtavan paperin/kartonkikortin päällä, ja pidän sellaisesta ilmeestä. Tulee mieleeni vanha kirja, joka pursuaa kaikenlaisia muistilappusia ja ulokkeita, runsautta ja täytettä.
Löysin kirjasta muutamia juttuja mitä kiinnostaisi kokeilla tehdä, mm. muovipussiväsäilyt kuulostavat mielenkiintoisilta.

Arvostelu tehty arvostelukappaleen pohjalta.

Suvikukka2014


P-haaste 244.




























P*skarteluhaasteen aiheena tällä viikkoa on VESIVÄRIT.

Syyskuu alkoi ja syksy on tuloillaan, ja niin myös tämä kiva pimeiden iltojen piristys, Halloween.
Tai suomeksi pyhäinpäivä.
En minä pidä sitä mitenkään huonona asiana, että sitä tänne ollaan tuomassa. Toki kaikki liika kaupallisuus kaikkien juhlapyhien suhteen hieman ärsyttää, mutta tästäkin juhlasta voi tehdä omannäköisensä eikä se vaadi välttämättä sen kummempaa kuin extra paljon kynttilöitä ja lyhtyjä pihan koristeeksi tai ikkunoille. Itse tykkäisin enemmänkin juhlistaa Pyhäinpäivää. Naamiaisetkin kuulostaisivat vallan hauskoilta, ehkä nyt kun on lapsia niin voi niiden turvin leikitellä enemmän...

Mutta, haasteeseen. Aiheena on vesivärit. Miksi niinkin yksinkertainen ja kaikkien saatavilla oleva materiaali ja väline jää niin helposti vaille huomiota. En sano, että vesivärien käyttö olisi helppoa, koska se ei välttämättä ole sitä. Mutta kokeilemalla ja testailemalla saa helposti kaikkea uutta ja ihmeellistä aikaiseksi.
Muistan havahtuneeni tähän vesivärittelyyn kun lapsen kanssa väriteltiin ja hänen tekemät värittelyt olivat ihanan spontaaneja omiin väsäilyihini verrattuna. Ajattelin silloin, että miksen enemmän värittele itse askartelumateriaaleja, papereja, taustoja ym. Taisin kylläkin ajatella lähinnä digimatskuja, mutta käyväthän nämä nyt ihan perinteiseenkin askarteluun.

Tässä käytin tuubivesivärejä, oranssia ja mustaa. Oranssia suin sinne tänne ja mustaa roiskuttelin ja valuttelin paperin reunasta, hieman myös puhaltelemalla levittelin väriä. Saa muuten aika kivoja efektejä puhaltamalla väriä paperilla. Täytyy kokeilla sitä enemmänkin.

Suvikukka2014

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Valokuvakehys - DT/Fiskarettes


Tämä työ on pyörinyt päässäni vaikka miten kauan, mutta vasta nyt sain sen toteutetuksi.
Ehkä syy viivästykseen on ollut se, että digikuvia ei ole tullut teetetyksi paperisiksi, eikä niitä kyllä vieläkään ole, mutta on sentäs tilattuna. Odotellaan siis kuvien saapumista ja laitetaan sitten oikeat kuvat kehykseen, nämä tässä on lisätty kuvankäsittelyn yhteydessä.


Leikkasin Fiskarsin Ikkunalävistimellä (kehys) aukkoja taustapaperiin, jonka olin aiemmin leikannut sopivan kokoiseksi ja liimannut kehyksen mukana tulleeseen taustapaperiin.
Koristeeksi laitoin stanssattuja kuvioita ja Fiskarsin kukka-vipulävistimellä leikattuja kuvioita, sekä kuvatekstejä sekaan.

Suvikukka2014

maanantai 1. syyskuuta 2014

Kakut - Ristiäiset/syntymäpäivät


Kakkuidea oli päässäni jo pitemmän aikaa, en vain tiennyt onnistunko saamaan idean päästäni ehjänä perille asti.
Tein siis itse vaahtokarkkikuorrutetta, jonka onnistumisestahan ei ikinä tiedä. Joko se palaa pohjaan, jää kiinni käsiin tai muuttuu sitkeäksi kumipalloksi.
Mutta onnekseni se onnistui kiitettävän hyvin.
Osan massasta värjäsin elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi ja leikkasin siitä muotilla kukkasia.


Mustikoilla ja sitruunalla maustetulla kermarahkalla täytin kakun, jonka kuorrutin/päällystin valkoisella vaahtokarkkikuorrutteella ja koristelin kukkasilla.


Tässä superhelppo juustokakku. Reseptin bongasin muinoin Valion sivuilta ja sitä mukailemalla olen tehnyt lukemattomat määrät erilaisia kakkuja. Tosi simppeli ohje, jota olen muokkaillut tilanteen mukaan.
Sokerin olen jättänyt kokonaan pois, sitä ei tarvita koska suklaa tuo ihan riittävästi makeutta kakkuun.
Liivatteen määrääkin olen reippaasti pienentänyt, muutaman kokeilun jälkeen totesin, että yhdelläkin liivatteella saadaan sopiva jämäkkyys, reseptissä niitä käsketään laittamaan jopa neljä.

Tässä kakussa tein muutenkin kaikki käännetyssä järjestyksessä ja joitakin kohtia nopeutin reippaasti ja superhyvä tästä silti tuli :)
Makuna siis tuplasuklaa pienellä kahvitilkalla maustettuna.


Pitoihin tuli lisäksi anoppien ja kälyn herkullisia leipomuksia.
Kiitokset siis heille ja kaikille vieraille!

Suvikukka2014

Pöytäkoristeet / ristiäiset


Ajan rajallisuus, ideoiden liika pohtiminen ja -runsaus sai pääni pyörälle ja mieleni välillä ahdistuneeksi.
Mutta lopulta kaikki näyttää kuitenkin hyvältä, hillityn kauniilta.

Pöytäkoristeet painottuivat siis lähinnä vain ristiäisteemaan - hempeän tyttömäistä. Yleensä en kyllä ole mitenkään innokas pinkin käyttäjä, mutta tässä tapauksessa kaikki jotenkin vain sopivat yhteen ja näyttivätkin vielä kauniilta.


Leikkasin paperista pieniä sydämiä Fiskarsin sydän-vipulävistimellä ja ripottelin niitä pöytäliinan päälle, keskelle kuin boordiksi.
Perhoskoristeita asettelin sinnetänne liinan päälle, tarjoiltavien ympärille.


"Pöytäkortit" laitoin jokaiseen pöytään.


Uhkarohkeana koristelin pilttipurkit tekotimantein ja paperiperhosin. 
Kaikki koristeet olivat kiinni teipin avulla.


Ja hyvin toimivat nämäkin lyhdyt, ilman tulipaloa. Onnistuu siis näinkin tämä purkkien koristelu, kunhan vain vahtii niinkuin kynttilöitä muutoinkin.



Suvikukka2014



Paperikukkasia


Tässä näitä aiemmin julkaisemiani kukkasia vähän enemmän ja tarkemmin.
Suunnittelin ja tein nämä siis jo aiemmin kesällä ristiäisiä varten. Oli vain hieman epävarmaa, että tulevatko lainkaan käyttöön, koska näiden takana piili ns. piilomerkitys lapsen nimeä koskien... Ja kun nimi tuottikin hieman enemmän epävarmoja ajatuksia ja tuntemuksia, niin ajattelin jo, että nämä saattavat jäädä vaille alkuperäistä käyttöä.


Tein kukkaset vanhan kirjan sivuista, jotka olin värjännyt elintarvikevärillä hempeän vaaleanpunaisiksi. Liitin kukkaset kukkateipin avulla paperinarun pätkiin.
Omasta mielestäni näistä tuli hurjan suloisia ja sopivatkin moneen käyttöön: 
pöytäkoristeiksi, kastemaljan kranssin koristeeksi, ulko-oven kranssiin...


Nämä lastemme kuvilla varustetut kortit laitoin pöytiin koristeiksi. Kuva on tehty digiskräppäämällä, tulostettu ja liimattu korttipohjaan, jossa soiro harmaata kuviopaperia ja pieni kakkupaperi.


En tiedä huomasiko tai tajusiko kukaan vieraistamme tätä piiloviestiä nimen suhteen...
Mielestäni oli vain aika jännä sattuma, että käyttämässäni paperissa luki "Nimi" ja miten osuvasti se sopikin näihin kukkasiin.
Siinä teille pähkinä purtavaksi... ;)

Suvikukka2014


Ikkunakoristeet ristiäisiin/syntymäpäiville


Eilen vietettiin tyttäremme kastejuhlia sekä esikoisemme 3v. syntymäpäiväjuhlia.
Kehittelin juhliin koristeita, jotka olisivat yhteensopivia kummallekin sankarille ja olisivat sopivan hillittyjä.
Käytin ikkunassa edellisvuoden itsetekemääni viiriä, vaihdoin vain kolmosen kakkosen tilalle.

Vaaleanpunavalkoisia riippuvaisia koristeita on ikkunassa yhteensä 10 kappaletta. Ne ovat yksi Fiskarettesin DT-töitäni. Luultavasti jätän nämä keittiötä koristamaan pitemmäksikin aikaa.



Ja ettei menisi liian tyttöpainotteiseksi koristeiden osalta, tein pojallemme tämmöiset riippuvat koristeet mustasta kartongista ja tulostetuista kasvokuvista ja teksteistä.


Suvikukka2014