maanantai 27. huhtikuuta 2015

Mustikkainen juustokakku


Taas tuli tehtyä juustokakkua. Mutta kun se on niin hyvää, ja ennenkaikkea helppo valmistaa.
Halusin kokeilla jotakin uutta ja tein pohjan ilman viljatuotteita. Kokeilin vaihteeksi taateleista, mantelilastuista, kookosöljystä ja tummasta kaakaojauheesta tehtyä pohjaa. Kaikki ainekset vain sekaisin tekosekoittimessa ja massa irtopohjavuokaan.

Kuorrutteeseen laitoin vaihteeksi mustikoita. Rakastan tuota ihanaa väriä! Harvemmin vain on tullut laitettua mustikoita juustokakun täytteeseen ja ajatus on pyörinyt jo jonkin aikaa päässä. Lisäksi on tullut katseltua erilaisia mustikkakakkujen kuvia ja tuo violettinen sävy vain jaksaa kiehtoa minua.
Valkosuklaa tuo makeutta, erikseen tähän ohjeeseen ei sokeria tule.

Raakakakuksi tätä ei taideta luetella virallisesti, enkä mikään tietynsuunnan hifistelijä olekaan, mutta halusin kokeilla korvata perinteisen keksipohjan jollakin toisella tapaa. Ja hyvin toimi.
Sain jopa antaa reseptini eteenpäin, eli näytti maistuvan myös muille.

Tässä raaka-aineet/ohje:

Pohja

200g pehmeitä taateleita
100g mantelilastuja
3/4 dl kookosöljyä juoksevana
2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Laita ainekset tehosekoittimeen ja painele hyvin sekoitettu massa irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi.

Täyte

2 dl kuohukermaa
200 g tuorejuustoa
150 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
2,5 dl mustikoita

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto, sulatettu suklaa, vaniljasokeri, mehuun tms. liotetut liivatelehdet ja mustikat. Sekoita tasaiseksi massaksi ja kaada seos irtopohjavuokaan taatelipohjan päälle.

Anna juustokakun hyytyä kylmässä muutama tunti tai yön yli.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti