Karjalanpiirakat

Kolmas kerta toden sanoo.

Tai ainakin omien muistelujeni mukaan tämä oli kolmas kerta kun karjalanpiirakoita leivoin. Sultsinoita sun muita olen kyllä joskus teinivuosina leiponut, mutta näitä en muista tehneeni kuin kai kerran koulussa. Nyt sitten innostuin leipomaan taas, toinen kerta oli jokin aika sitten anoppilassa kun tokaisin anopille, että tahtoisin tehdä karjalanpiirakoita ja niinhän se anoppi sitten pyöräytti riisipuuron ja ruistaikinan valmiiksi. 

Olen useasti miettinyt, että pitäisi tehdä karjalanpiirakoita mutta jotenkin on ollut sellainen olettamus, että niiden teko on kamalan vaikeaa tai haastavaa. Uuni täysillä. Palaako? Onnistuuko rypytys...

No eihän nämä nyt mitään valioyksilöitä ulkonäöllisesti ole, mutta hyvältä ne maistuu ja sehän se on tärkeintä, eikö?

Reseptin kaivoin vanhasta yläasteen kotsankirjasta, eli suomeksi kotitalous-kirjasta.

Tein tupla-annoksen ja valmiita piirakoita tuli kolmisenkymmentä.

Lisäsin taikinaan ruisjauhoa ja vähensin vehnää, koska tykkään rukiisesta mausta.

Kauliminenkin sujui yllättävän nopeasti ja ihan tavallisella kaulimella. Anopilla oli semmoinen tähän tarkotukseen oleva puikula, ja silläkin hyvä oli tehdä. Mahtoiko sitten anoppilassa olla suorituspaineet niin korkealla, että aikaa siellä koko hommaan tuntui menevän paljon enemmän, mutta nyt tosiaan homma sujui joutuisasti. 

Kaulin taikinan melko ohueksi ja puuroa laitoin varovaisesti ensi alkuun, kun en ollut varma riittääkö yhden maitolitran puuro varmasti jokaiseen piirakkaan.

Munavoita en vieläkään ole saanut aikaiseksi, vaikka sitähän nämä karjalanpiirakat kyllä vaatisivat.

Muksukin leipoi omansa.