keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Töttöröö!


Välillä inspiraatio on ihan hukassa ja välillä taas ideoita syntyy lennossa. Niin kävi tänään kun mietiskelin millaisia 'lahjoja' voisi antaa virpomisoksien sijaan. Pääsiäinen on yksi niistä juhlan ajoista, jolloin tulee käytyä sukulaisten luona ja samalla kertaa yleensä tulee myös vietyä jonkinlainen tuliainen, normaalisti se on ollut pikkunarsisseja ruukussa. Mutta jos keksisi jotakin muuta vaihteeksi, mitä se vaan sitten olisi...

Miten sinä muistat ystäviäsi tai sukulaisiasi pääsiäisenä?


Ajatusvirran mukana mieleeni tuli paperinen tötterö, joka sisältäisi makeisia. Tötterösta innostuneena päätinkin tehdä seinäkoristeita. Tötteröt saivat sisäänsä 'heinää', joka on tehty leikkaamalla kirjansivuista 1-2mm levyisiä suikaleita ja ne on sitten kääräisty pesän muotoon. Paperiheinien sekaan laitoin muovisen munan. 


Tötteröt kääräisin neliönmuotoisesta kuviopaperista teipin avulla, ja kyseinen teippi sopii myös tötteröiden kiinnittämiseen seinälle.


Paperillassa inspiroidutaan tällä kertaa kuviopapereista, tällä kertaa kuviot leikataan irti ja käytetään koristeena askarteluissa. Minä koristelin yhden tötterön kuviopaperista leikkaamallani vauva-aiheisella kuvalla. Kuva on leikattu Graphic 45 / Little Darlings Collection -arkista. 


Leikatun kuvion lisäksi käytin koristelussa pientä kakkupaperia ja hamppunarua.


Hempeät värit ja vaaleus näyttäisivät olevan nyt IN askarteluissani. Taitaa keväällä ja lisääntyvällä valkeudella olla osuutta asiaan.


Tästä se idea lähti - makeistötteröstä koristeeksi.
Kääräisin suklaamunan keväisen vihreään lautasliinaan (1. kerros) ja nyytti tötterön sisään. Lopuksi pääsiäisterveiset kylkeen.









1 kommentti: