Puutarha ja minä - symbioosissa

Syksy saapui kuin varkain ja vei mukanaan muistot kesästä. Oikeastaan en juurikaan edes muista koko kesää. Tiedän kyllä sen olleen lämpimin ja säiden puolesta ihanin kesä vuosikausiin. Juuri sellainen kesä, jota aina on toivonut - paljon aurinkoa ja lämpöä, vähän sadetta ja viileyttä. Voisi ajatella, että kesä tuli kuin tilauksesta, vuosien tilauksesta, mutta ihan väärään saumaan. Tai siltä ainakin monesti tuntui. Kevät toi mukanaan ikuisen talven - sieluuni ja sydämeeni. En olisi kaivannut kaunista kesää, mutta ehkä se tuli kuitenkin tarpeeseen. Ehkä lämpö hoiti silti sieluani, ja antoi voimaa seuraavaan hetkeen. 

Aika tuntuu kuluneen kuin aikakapselissa, jäätiköt vaihtuivat hellepäiviin ja hellepäivät kellastuneisiin lehtiin ja minusta tuntuu kuin aikaa olisi kulunut vain muutaman päivän verran.

Vaikka olenkin elänyt kuplassa, sumussa, omissa maailmoissani, olen silti saanut jotakin aikaiseksi. Ihme. Puutarhanhoito on antanut voimaa ja samalla kun minä olen hoitanut puutarhaa on puutarha hoitanut minua.

On ollut ihanaa työntää kädet multaan, istuttaa kukkia, kylvää siemeniä. Esikasvattaa taimia ja katsoa mitä aika niille tekee, mitä mistäkin kasvaa. Keväällä kasattuun kasvihuoneeseen istutin kasvattamiani taimia: tomaattia, myskikurpitsaa ja äidiltä saatuja chilejä. Ne jäivätkin viimeisiksi.

Myskikurpitsan kasvua seurasin innolla mutta myös turhautuneena kun satoa ei kuulunut. Kukkia ja lehtiä tuli vaikka millä mitalla ja loppukesällä kasvihuoneen ovea ei saanut enää kiinni kun vahvana versovat kurpitsan köynnökset ryöppysivät valtoimenaan kasvihuoneesta ulos. Hauskoja nuo kurpitsan rönsyt kun sukelsivat kaikkialle, sinne jäivät sekaan niin kastelukannut kuin lyhdyt ja puutarhatuolit.

Syyskuun lopussa siivosin melkein itku kurkussa viilentyneestä kasvihuoneesta chilit, tomaatit ja kurpitsat kompostiin. Tomaatti- ja chilisadon otin talteen ja kurpitsoista otin kukkia ja lehtiä pakkaseen, itse kurpitsaa ei työn tulos tuottanut. Pari pientä kurpitsan alkua tosin pilkisti viime metreillä rönsyistä mutta eivät raukat ehtineet kasvaa ja kypsyä vaan nuupahtivat itsekseen pois. 

Keväällä ajattelin, että kasvihuoneesta tulisi kasvien asuinsijan lisäksi minulle paikka olla ja hiljentyä mutta kesän kuluessa huomasin, ettei sinne sekaan minua mahdu. Kurpitsa versosi rönsyjään kaikkialle ja tomaatit yrittivät katosta läpi ulos. Keväällä kasvihuoneeseen laittamani valonauhat jäivät kasvien taakse ja istumiseen tarkoitettu penkki peittyi kukkaruukuista.

Ajattelin, että kun syksy koittaa kokeilen uudelleen, että saan kasvihuoneesta oleilupaikan syksyksi ja talveksi. Mutta näyttääpä jälleen menneen mönkään ajatukseni. Vaikka kasvihuone onkin nyt siivottu talviteloilleen niin tila on yhtä lailla kortilla nyt kuin kesällä. Kastelukannut, vesisäiliöt, patsaat ja tyhjät ruukut täyttävät kasvihuoneen kiitettävästi. Eikä toisaalta maan tuoksuinen kostea tila ole se otollisin vaihtoehto teen nauttimiseen.

Nyt odotellaan sitten vain sitä talven tuloa, minä ja kasvihuone. Kummankaan selviytymisestä ei ole tietoa mutta varautumisella ja suojautumisella voidaan kuulemma parantaa selviytymismahdollisuuksia. Kasvihuoneen katolta täytyy pudottaa mahdolliset lumet ettei kattopaneelit vahingoitu. Muutoin sitten vain seuraillaan tilannetta, että mitä milloinkin tapahtuu.

Radiossa lupailivat intiaanikesää, säät lämpenee ja muutaman päivän ajan on aurinkoista ja yli 15 astetta lämmintä. Nyt se tuntuu jo lohdulliselta, se lämpö. Normaalisti tykkään kyllä syksystäkin, tähtikirkkaista öistä ja ruskan väreistä, kynttilöistä. 

Syysiloa!

Yhteistyössä Preeco.fi / kasvihuoneet