maanantai 11. maaliskuuta 2019

Blue Burgers



Värikästä ruokaa. Minulla on jokin outo tarve saada kokeilla normaalista poikkeavia juttuja, ainakin keittiössä. Superfoodit, villiyrtit, luonnonmukaiset väriaineet, ja monet muut - jonkun silmään - erikoisuudet on tullut kokeiltua. Näissä yhdistyy aistien ilottelun lisäksi myös terveellisyys. Ja lasten saannin myötä on ollut vielä hauskempaa ns. luvan kanssa iloitella hassuilla sateenkaaren värisillä herkuilla. Moni aikuinen saattaa jättää värikkäät sortit ottamatta mutta se on niiden häpeä. Pientä pilkettä pitää aina edes vähän olla silmäkulmassa. Se ei tapa, vaan se vahvistaa. Kirjaimellisesti. Esimerkiksi näissä käyttämäni sinihernejauhe on oikea terveystuote. Siniherne on pullollaan antioksidantteja ja sen ravintorikkaus hoitaa niin ihoa, hiuksia kuin silmiäkin.

Leivoin ihan tavallisen sämpylätaikinan johon lisäsin kourallisen kurpitsansiemeniä ja  2 tl sinihernejauhetta. Makua siniherne ei juurikaan anna, mutta kivoja värejä sitäkin enemmän. Sinihernettä käytetään useimmiten teessä ja muissa juomissa ja siinä on sellainen hauska ominaisuus, että sitruunan avulla se muuttaa väriä sinisestä purppuraan. Kannattaa kokeilla!


Somessa.comin kautta teen jonkin verran kaupallisia yhteistöitä. Tässä testissä on Jävla Sås Bolagin kastikkeet. Sain testiin neljä pikkupulloa erilaisia kastikkeita kuten ketsuppia, BBQ-kastiketta ja kalakastiketta, sekä lisäksi riistalle sopivaa Skutsi Sås -marinadin. Muut vaihtoehdot löytyvät täältä. Kaikki muut on testattu paitsi kalakastike. Kala on niin kallista, ettei sitä tule ostettua juuri koskaan nykyään. Riistakin tosin on tyyristä, mutta anopilta ollaan saatu silloin tällöin pari palaa hirvenlihaa. Aitoja makuja ilman lisäaineita - tärkeitä ominaisuuksia minulle. Miksi lisätä mausteseoksiin turhuuksia kun aidoistakin mauista saa luotua toimivia sekoituksia. Hieman liian pieniä nuo pullot kyllä ovat, vaikkakin todella hurmaavia. Tykkään tuotepakkauksista, jotka voi uusiokäyttää sen jälkeen kun niiden alkuperäinen sisältö on loppunut. Nämä lasiset pullot sopivat vaikka juomapulloiksi metsäretkille. 



Siniset sämpylät

Taikinan juuri:
2 1/2 dl vettä (n. 42*asteista kuivahiivan kanssa)
1 pss kuivahiivaa
2 1/2 dl sämpyläjauhoja
1 tl sokeria

Lisäksi:
n. 1 tl suolaa
n.2 1/2 dl sämpyläjauhoja
n. 1/2 dl kurpitsansiemeniä
2 tl sinihernejauhetta
1/4 dl oliiviöljyä



Tällä kertaa tein sämpylät hampurilaisia varten. Täytteeksi laitoin paistettua pekonia, mozzarellaa, (hapan)kaalia ja Jävla Sås Bolagin ketsuppia ja BBQ-kastiketta.

Paistoin sämpylänpuolikkaita ja mozzarellaviipaleita pekonirasvassa ennen hampurilaisten kokoamista. Sitten vain ääntä kohti ja nauttimaan. Kivaa rapeutta sämpylänpuolikkaisiin saa myös leivänpaahtimessa paahdettaessa, silloin vältytään turhalta rasvaisuudelta.

Yhteistyössä Jävla Sås Bolag

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti