sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Mustaa & valkoista - Saunan remontti

 
Sitä sanotaan, että mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa. Ja ihan totta se on, ainakin joissakin tilanteissa. Yksi sellaisista voisi olla talomme pesutilaremontti. Ostimme talon parisen vuotta sitten ja silloin jo huomattiin, että laatoittajalla oli ollut taidot hukassa tai sitten erittäin huono motivaatio työnsä toteuttamiseen. Silmämääräisesti suurin ongelma oli huonosti tehty laatoitus ja saumaus, joka oli suurelta osin puutteellinen. Lisäksi muitakin ongelmakohtia löytyi kaatojen ja lattian epätasaisuuden suhteen, sekä erittäin huono työnlaatu kokonaisuudessaan. Kuntokartoittajan mukaan vika oli lähinnä esteettinen niin emme asiasta sitten turhaa stressanneet. 

Kunnes sitten eräänä päivänä katselin seinäpintoja tarkemmin ja yllättäen osa laatoista tulla tipahti seinältä lattialle, tuosta vain. Myyjän kanssa pähkäilimme ongelmaa ja pitkiäkin pitempien vääntöjen jälkeen asia saatiin "sovittua" ja ongelmat löydettyä. Kävi ilmi, että ne niin kutsutut ammattilaiset, jotka oikein nelin kappalein olivat olleet saunaa muutama vuosi sitten laittamassa eivät loppujen lopuksi olleetkaan niin ammattilaisia kuin väitettiin. Saunassa ja pesuhuoneessa kaikki oli tehty periaatteessa väärin, alkaen ihan siitä, että seinäpinnoissa oli käytetty vääriä materiaaleja kuten sellaista polyuretaanilevyä joka oli lähes syttynyt palamaan kiukaan takana. Vesieristeiden laadusta ei ollut tietoa ja löytyipä korjatessa sellainenkin erikoisuus, että seinät olivat lattiapintaa syvemmällä. Eipä sitten ollut yllätys, että kosteutta oli päässyt vääriin paikkoihin, tosin myös ne huonot saumat mahdollistivat kosteuden leviämisen. Onneksi lattiasta ei kuitenkaan löytynyt kosteutta juuri lainkaan. Ja mitä tästä opimme? Ei kannata koskaan luottaa suinpäin kenenkään puheisiin, oli kyseessä sitten itseoppinut, koulun käynyt, ammattilainen tai itseään kaikkitietävänä pitävä. Kannattaa luottaa vaistoon ja omiin tuntemuksiin ja ottaa selvää asioista, kääntää vaikka jokainen kivi, jotta asiat selviää. Niin minä tein, en tiedä mistä voima pulppusi mutta onneksi sitä sain. Avun löytäminen ongelmatilanteissa on sekin toisinaan todella haastavaa ja vaikeaa, ja kysyjänä joutuu helposti toisten pompoteltavaksi. 

Vuosi siinä vierähti, että saatiin pesutilat käyttöön. Siin välillä sai käyttää luovuutta, jotta peseytyminen nelihenkisessä perheessä oli mahdollista. Kaikesta selvittiin. Ja kaikkea suunniteltiin tulevaisuuden varalle, mm. pihasaunaa. Mutta asiantuntijoiden ja laskelmien perusteella siitä ajatuksesta kuitenkin luovuttiin. Järkevämpi oli korjata sisätiloissa olevat pesutilat koska jo käytännön kautta on järkevää, että suihkut ym. ovat sisällä eikä ulkona.

Lopulta monen mutkan kautta löytyi remontille tekijä ja nyt on vihdoin sauna pesutiloineen valmis. Tosin tarkkana remontin teossakin sai olla vaikkei itse mitään tehnytkään. Muutaman kerran melkein itkua väänsin kun remonttimies ei tuntunut ihan ymmärtävän kaikkia työvaiheita ja -tapoja. Onneksi itse olen saanut tai joutunut käymään sen verran kovan "koulun" tämän aiheen tiimoilta niin osasin opettaa ammattilaista tekemään työvaiheet oikein, muutoin olisi lattiassa kaksinkertaiset vesieristeet ja tökötit eriparia. Remonttimies suoritti samalla vesieristäjän tutkintoa mikä toisaalta oli hyvä koska sain vielä tuplavarmisteet hänen opettajansa kautta. Olisi varmaan pitänyt pyytää itselle todistus ohjauksesta. Jälleen siis tuli todiste siitä, että itse täytyy olla valppaana, sekä kommentoida ja puuttua virhekohtiin jos sellaisia ilmenee. 

Remonttimiehellämme oli kuitenkin hyviä ideoita ja työnjälki siisti, selkeästi aivan eri luokkaa kuin edellisten tekemä työ. Nyt toivottavasti saamme nauttia remontoiduista pesutiloista vähintään parikymmentä vuotta, sen verran pintojen tulisi käytössä kestää.  

En edes kehtaa laittaa kuvia vanhasta tilasta, vaikka vertailun vuoksi se aiheellista olisikin. Aiemmin koko tila oli tummasävyinen lattiasta kattoon. Pesutilat ovat kellarissa ja tilassa on pieni kellareille tyypillinen ikkuna, valon määrä on siis rajallinen pimeinä aikoina. Lattiakaivo oli sekin väärin tehty ja kiuas tilaan nähden aivan liian iso eikä turvarajat täyttyneet. 

Tilasta poistettiin kaikki vanhat pinnat, puupaneelit katoista ja seinistä sekä kaikki laattapinnat. Näiden lisäksi myös eristeet poistettiin. Pesutilan pinnat purettiin betonille asti ja uudet pinnat ladottiin alusta alkaen pinta pinnalta. Lattia sai tasoituksen sekä uudet kaadot ja lattiakaivokin noudattaa määräyksiä. 

Seiniin valittiin valkoiset, mattapintaiset keskikokoiset laatat (20x25cm) ja lattiaan keskiharmaan sävyiset kymppilaatat. Alunperin tilassa oli kaikkialla 10x10cm kaakelit, sekä seinissä että lattiassa väriltään tummanharmaat/mustat. Halusin tilaan valoisuutta ja selkeyttä, siitä syystä valkoista väriä. Muutoin en valkoisen ystävä ole, mutta pesuhuoneessa valoisuus on tärkeää jo turvallisuussyistä ja selkeä ilme sopii pesutilaan hyvin. Koko tilan kaakelit seinien ja lattian osalta tulivat maksamaan noin 220€. 

Katto vahattiin valkoiseksi ja saunan seinät mustiksi Tikkurilan Supi-saunavahalla. Vahasta tulee mieleen jämäkkä koostumus mutta Supi-saunavaha oli juoksevaa kuin vesi, ja se toi runsaasti haasteita pintojen käsittelyyn. Erityisesti katon käsittely oli vaikeaa koska vahaa valui sinne tänne eikä suojauksestakaan aina ollut hyötyä. Saunavahan irrottaminen oli myöskin työlästä ja osittain lähes mahdotonta kaakelipinnoilta. Mies kirosi työskelyn kyseisen tuotteen kanssa sen verran kovin sanoin, että tuskin toistamiseen vastaavaan työhön tällä tuotteella ryhtyy.

Lauteet tehtiin itse (mies teki) valmiista mustaksi käsitellystä puusta (CELLO). Saunan huonekorkeus on vain n. 195cm ja päädyimme tekemään vain yhden mutta leveän lauteen jolla voi sitten koko perhe istuskella. Lauteen koko on noin 160x80cm. Yhdestä laudelautapaketista sai aikaan lauteen sekä jakkaran. Runko tehtiin puunvärisestä höylätystä "kakkosnelosesta" joka sekin käsiteltiin mustaksi Supi-saunavahalla. Rungon jalkoihin laitettiin säätöjalat koska saunan lattian kaato on sen verran suuri. Rungon hinnaksi tuli noin 30€, ja laudepuupaketin hinta oli n. 47€.

Sadesuihkusetti on Granan Athene ja kylpytermostaattina Grohen Precision Start. Valinta ei ollut mikään kaikista helpoin. Oikeanlaisen hanan löytäminen hyvään hintaan oli työlästä. Muutoinkin kun ajatuksena oli luoda ennenkaikkea käytännöllinen tila mahdollisimman edullisesti niin hintojen vertailuun sai kulutettua tuhottomasti aikaa. Monessa asiassa säästäminen onnistui mutta yllättäviä menojakin silti oli. Saunaan ja pesutilaan tarvitaan monenlaisia juttuja joita ei heti ymmärrä laskea mukaan laskelmiin. Ja monilla näistä pienistä jutuista oli silti suuri hinta. 


Kiukaaksi valittiin yksinkertainen ja tilaan sopiva Harvian puukiuas, edullisin vaihtoehto sekin. Alunperin ajateltiin, että valitaan lasiluukuton vaihtoehto mutta koska se oli juuri poistunut valikoimista ja samaan hintaan sai kiukaan lasiluukulla niin otimme sitten sen. Hintaa kiukaalle taisi tulla noin 190€. Näin jälkikäteen on tullut huomattua, että tuo lasiluukku onkin todella kiva. Pimeinäkään aikoina ei välttämättä tarvita muuta valoa kuin luukun takaa näkyvä tuli, mikä on itse asiassa hyvin rauhoittava ja tunnelmallinen valonlähde. Kiukaan alle vaaditaan alusta, näköönsä nähden hintava kapistus mutta näillä mentiin kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.

Valojen suhteen päädyimme monen eri ammattilaisen ehdotuksesta ledeihin. Aluksi ajattelin, että ledinauhat eivät sovi yhteen tilan kanssa mutta hyvinhän nuo tilaan sopivat. Pesuhuoneen puolelle laitettiin katon ja seinän kulmaan koko seinän mittainen lednauha, joka valaisee sekä pesutilan että saunan todella hyvin. Varsinkin lasten kanssa kylpiessä valo on tervetullutta. Saunan puolelle suunniteltiin yhdessä ledejä myyvän yrityksen kanssa kaksiosainen valonlähde - selkänojan taakse tuli viisiosainen ledvalaistus joka koostuu siis viidestä erillisestä ledvalosta. Näiden lisäksi lauteiden alle tuli seinään lämmintä valoa hehkuva lednauha. Ja koska tila on siitä erikoinen, että saunan ja pesutilan välissä ei ole ovea, valojen ei ole syytä olla päällä yhtä aikaa. Pesutilan kirkas valkoinen valo on niin voimakas, että se peittoaa alleen saunan valot. Joten kun haluaa nauttia saunan lämpöisestä tunnelmavalosta kannattaa muut valot kytkeä pois päältä.

Ledien eduiksi mainitaan monesti se, että ne on helppo ja nopea asentaa. Tämä pitää varmasti paikkaansa silloin kun valot on hankittu valmiiksi ennen pintaremontin aloittamista. Meillä tilanteet menivät hieman ristiin ja osa valoista saapuivat myöhässä eikä remonttia voinut viivyttää enempää, varsinkaan kun ei ollut tietoa milloin loput valoista saapuvat. Remonttimies oli tehnyt ledien asennuksia aiemminkin ja hän veti tilaan johdot ledejä varten etukäteen, jotta sähkömies voi sitten myöhemmin käydä asentamassa valot paikalleen. Meistä riippumattomista syistä asennuksen kanssa oli hieman liikaa ongelmia ja tilauksesta puuttui milloin ohjekirja ja milloin jakotukki. Asentaja joutui käymään pariin kertaan toteamassa ettei työ suju niinkuin pitäisi. Lopulta kuitenkin valot on kytketty mutta ei ihan siten kuten alunperin suunniteltiin. Tärkeintä silti on, että pääsemme vihdoin pesulle ja saunomaan turvallisin ja hyvin mielin. Ja vaikka ongelmia asennusten ynnä muiden suhteen oli toisinaan vaikka muille jakaa niin olen silti tyytyväinen valaistukseen kaikkineen.


Yhteistyössä OverLED. OverLEDin valikoima on laaja ja palvelu asiakasystävällistä. Ongelmiin sai apua niin puhelimitse kuin sähköpostilla. Muutoinkin hyvää palvelua oli saatavilla nopeasti. Asiakaspalveluun kuului myös sopivien tuotteiden suunnittelu tiettyyn tilaan sopiviksi. Lisätietoja löydät mm. täältä.


4 kommenttia:

  1. Kaunis sauna. Meillä myös alkaa remontointi pian. Saunan lasiseinä on ehkä se, mistä olen eniten innoissani. Siitä olen haaveillut pitkään.

    VastaaPoista