torstai 25. huhtikuuta 2019

Suuri Toivelaulukirja Lastenlauluja


30 vuotta siinä meni ennenkuin sain nuotit lapsuuteni yhteen lempikappaleeseen. Tai ainakin muistoihin jääneeseen lauluun. Sitä laulettiin Kissankellon päiväkodissa jossa vuoden lapsuudestani vietin, sitä ennen olin ollut viitisen vuotta perhepäivähoitajalla ja kun kouluunmeno koitti päättivät vanhempani laittaa minut vielä vuodeksi päiväkotiin ennen koulun aloittamista. Se oli heidän mielestään parempi niin, että saisin vielä vähän nauttia lapsuuden iloista vailla koulumaailman murheita. Päiväkodista ei juuri mitään muuta jäänyt mieleen kuin kaveri(ttomuus)pulmat ja hyvä ruoka. Niin ja tietysti se laulu, Pingviinitanssi. Siihen tykästyin ja sitä mielessäni laulelin pitkään vielä päiväkodin jälkeenkin. Nimeä en kuitenkaan silloin sille muistanut. Joskus vuosia myöhemmin kun ala-asteikäisenä innostuin pianonsoitosta olimme äitini kanssa nyt jo historiaan jääneessä paikallisessa  Herättäjän kirjakaupassa, katselin innolla värikkäitä lastenlaulukirjoja ja ihastuin niistä yhteen. Taisin ehkä sitä äidiltäni toivoakin, mutta kalliita ne olivat ja siksi jäi sillä kertaa ostamatta. Olin aivan varma, että se kaipaamani laulu löytyisi tuosta kirjasta. Myöhemmin samana päivänä äitini kävi kuitenkin yksin samaisessa liikkeessä ja osti tuon kirjan yllätyksekseni minulle. Harmi oli suuri kun oikeaa laulua ei löytynytkään, eikä kirja ollutkaan enää niin satumaisen hohdokas kun miltä se vähän aikaa sitten oli tuntunut. Enpä tietenkään uskaltanut äidilleni pettymystäni näyttää, hänhän oli ostanut kalliin kirjan toiveideni mukaisesti, yrittäen tehdä minut onnelliseksi. Kyseinen kirja on yhä minulla, ja nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin omistan saman kirjasarjan toisen lastenlaulukirjan.

Suuri toivelaulukirja - lastenlauluja on jaettu 9 osastoon, joista mainittakoon mm. satulaulut, perinnelaulut, leikkilaulut, eläinlaulut ja liikennelaulut. Mukana on myös muutama hengellinen laulu ja joululauluja. Kirjasta löytyy vanhoja tuttuja omilta lapsuusvuosilta ja sitten näitä uusimpia rallatuksia, joita omat lapsemme tunnistavat. 

Nuoteissa vilahtavat niin Ryhmä Hau, Risto Räppääjä, Peppi Pitkätossu kuin Muumitkin. Vanhemmista tunnetuista löytyy Davy Crockett, Lounatuulen laulu, Lohikäärme Puff, Elefanttimarssi, Mikki Hiiri merihädässä, Tiku & Taku, Hauva ikkunassa ja Täti Monika. 
Yhteensä kirjasta löytyy 150 lasten suosikkia pianosäestyksin. Osaan lauluista on liitetty mukaan myös leikki- tai esitysohje.

On hauska soittaa ja kuunnella tunnistavatko lapseni kyseisiä kappaleita. Aina välillä pienempi tulee ja kertoo, että tätä ollaan laulettu kerhossa. Musiikki ja laulu on tärkeä osa meidän elämää niin kotona kuin koulussa/kerhossa. Muutoin arka lapsi puhkeaa kukkaansa musiikkihetkissä laulamalla ja tanssimalla sydämensä kyllyydestä. Musiikki ja laulut ovat myös hyvä väline muisteluun ja tunteiden pohtimiseen ja välittämiseen. Itselleni pianonsoitto on terapiaa, hetki hengähtää ja antaa ajatusten kulkea omia reittejään.


Virpi Kari, Ari Leskelä, Saara Soikkeli
Otava / F-Kustannus 2019






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti