lauantai 9. huhtikuuta 2016

Pannunalunen



Eikö käsityön tekeminen mennyt kuin Strömsössä? No, ei huolta, se käy vaikka pannunaluseksi. Mutta jos oikeasti olet pannunalusen tarpeessa ja pää lyö ideoiden suhteen tyhjää, suosittelen sinua hankkimaan käsiisi Moreenin uutuuskirjan Pannunalunen. Susanna Uusitalon kirjasta nimittäin löytyy jopa 30 erilaista ohjetta pannunalusiin ja jopa viitisenkymmentä malli-ideaa. Materiaaleina hän on käyttänyt muun muassa puuta, risuja, metallilankaa, betonia, kangasta, villaa ja mosaiikkeja. 
Pannunalusen voi tehdä monella eri tekniikalla. Jos virkkuukoukku tai kutimet eivät pysy kädessä niin alusen voi toteuttaa vaikka veistämällä, punoen, ommellen tai huovuttaen. Pannunalusen voi tehdä myös huopasuikaleista liimaamalla tai käyttää kierrätys- ja uusiomateriaaleja kuten piparimuotteja ja viinipullonkorkkeja. Ainoa huomio materiaalin valintaan on se, että sen täytyy olla paloturvallinen ja kestää kuumuutta.

Puukiekkoja minulta löytyykin kasoittain, ja nyt keksinkin mihin niitä voin käyttää. Kirjassa esitelty pöydän mittainen pannunalunen oli minusta nokkela ja hauska idea. Tällaisen lankun voi halutessaan kuvioida vaikka leimaamalla pintaan tekstejä tai muita kuvioita. Puupintaa voi kuvioida myös kaivertamalla, polttamalla tai pinnan voi maalata.

Pannunalusia tarvitaan aina ja ne ovat myös kiva lahja tai vieminen kylään mennessä. Kirjan mallit  ovat helppoja ja niiden valmistus sujuu nopeasti niin lasten kuin aikuistenkin hyppysissä.

Tässä omia toteutuksiani käsinhuovutetuista huopapalloista ja viinipullonkorkeista.


Susanna Uusitalo
Moreeni 2016

1 kommentti:

  1. Kiitos sinulle ihanasta kirja-arvostelusta, terkuin Suska KoivulaDesignesta.

    VastaaPoista