lauantai 11. helmikuuta 2017

Mielen päällä


Ihmisten kiinnostus henkisiin asioihin tuntuu lisääntyneen viime aikoina, tai siltä minusta ainakin tuntuu. Toiset sanovat sen johtuvan ns. uudesta ajasta, jolloin energiat virtaavat eri tavalla kuin ennen. Maanläheisempi ajatus ja syy saattaa olla ihmisten väsyminen arjen pyörteissä ja sitä kautta he alkavat pohtia elämää syvällisemmin. Kurjaa on kuitenkin se, että moni pitää ajatuksensa henkisyydestä piilossa koska pelkää toisten ihmisten ajatuksia ja kommentteja. Jokaisesta löytyy kuitenkin se henkinen puoli, se vain ilmenee meissä eri tavalla. Kun ihminen on tasapainoinen se näkyy ja huokuu ulospäin levollisuutena ja onnellisuutena, ja sitä juuri on henkinen hyvinvointi. Sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa eikä siinä ole kyse mistään negatiivisesta. 

Henkisyyttään voi kehittää mm. erilaisten tehtävien ja harjoitteiden kautta. Myös kirjallisuuteen tutustumalla voi kehittää ja parantaa omaa henkistä hyvinvointiaan. 

Jutta Gustafsberg ja Harriet Piekkola antavat työkaluja henkiselle polulle kirjassaan Mielen päällä. Jutta on tunnettu hyvinvointiyrittäjä ja Harriet on yksi Suomen tunnetuimmista meedioista. Kirjassa Jutta ja Harriet kertovat omista henkisen polkunsa kokemuksistaan ja antavat lukijalle runsaasti pohdinnan aiheita elämän suurista kysymyksistä.  Kirjassa on lisäksi maanläheisiä harjoituksia ja tehtäviä: mm. visualisoinnista, auran havainnoinnista, tietoisesta läsnäolosta ja yhteistyön luomisesta omiin oppaisiinsa. Henkisen hyvinvoinnin lisäksi pidetään huolta kehosta. 

Jutta Gustafsberg ja Harriet Piekkola
Mielen päällä
WSOY 2017


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti