sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kupinaluset huovasta


Tämäkin postaus kuuluu siihen samaan settiin mistä aiemmin jo kirjoittelinkin - eli miten hyödyntää jo olemassa olevia materiaaleja. Kaapeista löytyy kasseittain huopaa ja yläkaappi on täynnä seuloja, joita ei tule juurikaan käytettyä, sen lisäksi painopastat uhkaa pilaantua kun kukaan ei käytä niitä.


Sitten löysin itseni Pinterestistä hakusanojen kera ja alkoihan niitä ideoita plumpsahdella. Huopa kun on niin kiva materiaali helppoutensa takia niin siitä myös syntyy vaivattomasti monenlaisia juttuja. Pelkästään saksillakin jo saa kaikenlaista aikaan ja kun hommaan yhdistää neulan ja lankaa niin hyvä tulee. 


Päätin kokeilla lasinalusten tekoa. Otin juomalasin avuksi ja piirsin sen avulla painamaani huopaan ympyröitä, leikkasin ne irti ja ompelin kolme ympyräistä päälletysten kiinni toisiinsa. Käyttämäni huopa on lähes askarteluhuovan paksuista, eli melko ohutta siis. Kun ompelin kolme ympyräistä päällekäin sain aluseen hieman enemmän ryhtiä. Paksummasta huovasta tehtäessä riittää yksi kerros ja tällöinhän ei tarvita edes ompelukonetta vaan pelkät sakset riittävät.


Tämän kuvaussession päätyttyä hajosi samalla myös tämä rekvisiittana käyttämäni lasi, eli jos joku tietää mistä vastaavan voisi löytää niin saa vinkata!


llman suurempaa omakehua on pakko sanoa, että tämä kuosi tällä värillä ja tähän huopaan toimii mielestäni kyllä todella hyvin! Tein tämän kukkakuosin tietokoneen piirto-ohjelmalla ihan kokeilumielessä ja seulakin on ollut vuosia varastossa käyttämättömänä mutta nyt kokeilin huvikseni testata sitä ja sehän näyttää varsin hyvältä. 

Lasinaluset siis syntyvät helpoiten huovasta leikkaamalla ympyräisiä tai muita muotokappaleita. Huovan voi kuvioida haluamallaan tavalla: mm. painamalla, kirjomalla tai leikkaamalla aukkoja. Ompele tarvittaessa useampi samanlainen kappale päällekäin oikean jämäkyyden aikaansaamiseksi.

Näissä käyttämäni huopa on periaatteessa kierrätysmateriaalia, alunperin tätä huopaa on käytetty teollisuudessa huonekaluihin ja ylijäämät on heitetty pois, mutta onneksi lähipiiristäkin löytyy meitä hamstereita, jotka pelastavat aarteet roskiksista. Mutta muukin materiaali käy. Voit hyödyntää vanhat villakankaat tai huovuttaa villaneuleet sopivaksi materiaaliksi.

Tekemisen iloa!




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tykästyin ja vielä kun löytyi just sopiva käyttökohdekin :)

      Poista
  2. Tosi kiva idea! Nätit!
    Mutta mikä on seula?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun kysyit! Laitoinkin nyt linkit tuonne tekstin sekaan, joiden kautta löytyy ohjeet seulan tekoon ja kankaanpainantaan. Seula on siis apuväline, jolla kankaan kuviointi helposti onnistuu :)

      Poista