sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vaippakakku!



Jos syötävien kakkujen koristelu tuottaa vaikeuksia niin vaippakakkujen koristelu on mukavaa vaihtelua. Näissä luovuutta pystyy paremmin käyttämään hyödykseen.


Tein ystäväperheen pienokaiselle pienen vaippakakun. Koristeet syntyivät sitten siinä matkan varrella. Aluksi kiepsauttelin vaipat rullalle ja kuminauhat jokaisen ympärille, jotta vaipparullat pysyisivät kuosissaan. Sen jälkeen alkaa kakun hahmottelu muotoonsa.


Tein aluksi vaippakakkuun paksusta pahvista alustan, mutta lopulta se ei ollut enää tarpeellinen koska tuo vaaleanpunainen kartonkivanne pitää kakun sopivasti kasassa. 
Kun kakku oli kasattu vyötteellä, koristelin sen keltaisesta paperista tehdyllä viirinauhalla. 
Vaipat peitin rypistetyllä, valkoisella silkkipaperilla ja päälle laitoin vaaleanpunaisen kakkupaperin. Kakkupaperi kiinnittyi kakkuun näppärästi valkoisen paperiruusun avulla, jonka kokosin yhteen jämäkän rautalangan avulla. Ruusun lisäksi koristelin kakun keltaisilla paperililjoilla ja vaaleanpunaisilla ja keltaisilla ruusukkeilla, ja vihreillä lehdillä.


Kukkaset, lehdet ja viirinauha on tehty omilla kaavoilla ja malleilla, melkolailla vapaalla kädellä. Kukkaset ja lehdet liimasin kaksipuoleisella teipillä. Viirinauha on kiinnitetty sieltä täältä washiteipillä.

Vaippakakkuja on kyllä kiva tehdä, muokkaaminen ja korjaaminen on huomattavasti helpompaa kuin sokerikuorrutetta käsitellessä :)




4 kommenttia:

  1. Siis mikä on vaippakakku ja mitä sillä tekee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä. Vaippakakku on siis vauvatalouteen annettava lahja, joka sisältää kesto- tai kertakäyttövaippoja, toisinaan kakkuun "piilotetaan" myös tuttipulloja, leluja, tutteja, ruokalappuja, harsoja, jne. Vaipat ja muut täytteet asetellaan kakun muotoon ja kakku kasataan kokoon paperivyötteellä, kuten tässä, tai sitten voidaan käyttää vaikkapa silkkinauhaa, jolla sidotaan vaipat kakun muotoon. Lopuksi kakun voi koristella haluamallaan tavalla.
      Esim. Pinterestista löytää lukuisia muitakin malleja kuin tämä perinteinen 'kakku'-malli. Vaipat voi asetella vaikka motskarin tai eläimen muotoon.
      Näitä on kiva tehdä ja kiva antaa! Vaipat yleensä kun tulevat tarpeen :)

      Poista
  2. Hieno kakku ja erilainen mitä olen koskaan nähnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva jos miellytti silmää :) Tämä syntyi ns. 'go with the flow'.

      Poista