sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Itse tehtyä leipää & gojimarjoja

Itse tehty leipä on hyvää mutta silti sitä tulee leivottua todella harvoin. Sämpylöitä yleensä teen jos teen. Toisinaan myös teeleipäsiä tai rieskaa. Helpoin tapa on tehdä vuokaleipä, taikina vaan vuokaan, leipä kohoamaan ja sitten uuniin paistumaan. Ei tarvitse sotkea käsiä sämpylöitä pyöritellessä. Taikinaa ei ole edes pakko vaivata vaan riittää, että taikinaa sekoittaa lastalla tai lusikalla reippaasti sekaisin, ellet siis käytä yleiskonetta. Itse en ole ikinä tehnyt leipää saati pullataikinaa koneella. Minusta siinä tulee aina niin paljon tiskiä, ja olen todennut käsillä työskentelyn vaivattomammaksi. Tosin koneella saisin varmasti aikaiseksi paremman sitkon. 

Tämä leipä jonka ohjeet saat kohta, on niin helppo ja vaivaton tehdä. Aineet sekaisin, löysähkö taikina kohoamaan ja sitten vain leipä uuniin. En vaivannut taikinaa laisinkaan käsin vaan lusikalla pyörittelin taikinan sekaisin. Jätin taikinan rennon löysäksi, ja uunistakin otin leivän pois hieman ennen aikojaan. Tällöin leivän koostumus jää kosteahkoksi ja kimmoisaksi. Tällainen leipä säilyy hyvänä useamman päivän huoneenlämmössä, se ei kuiva eikä kovetu. 




Spelttileipä auringonkukansiemenillä ja gojimarjoilla

1,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl gojimarjoja (kuivattuja)
4 dl ydinspelttijauhoja
1 pss kuivahiivaa
2,5 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
loraus kylmäpuristettua rypsiöljyä
loraus siirappia


Jauha aluksi auringonkukansiemenet ja gojimarjat monitoimikoneessa.

Sekoita sitten kuivat aineet hiivan kanssa keskenään, lisää joukkoon 42 asteinen vesi ja sekoita taikina. Taikinasta tulee melko löysä, joten kannattaa käsien sijaan sekoittaa taikina puulastalla tai lusikalla. Jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkaan. 

Sekoita kohonneeseen taikinaan öljy ja siirappi, ja "vaivaa" taikinaa lastalla/lusikalla. Kumoa taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan ja levitä se tasaisesti vuokaan. Anna taikinan kohota vielä hetki vuoassa. Paista leipää uunin keskitasolla 200*asteessa n. 15-20minuuttia. Seuraile kypsyyttä. Itse otin leivän pois uunista hivenen aikaisemmin ja leipää leikatessa leipä näyttää kosteahkolta, mutta jäähtyessään leivästä tulee kimmoisa ja kuohkea. Tällaisena leipä myös säilyy pitempään uunituoreen kaltaisena eikä se kuivu kuten itsetehty leipä yleensä tekee.



Yhteistyössä Birkkalan tila

2 kommenttia: