sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kaunis käsiala


Kaunis käsiala on aina kiehtonut minua. Lapsesta saakka olen rakastanut numeroita ja kirjaimia ja niiden raapustelua paperille, myöhemmin käsialan vakiinnuttua aloin etsiä sitä omaa tyyliäni. Suurin vaikuttaja oman käsialan mukautumisessa oli toisten käsialojen kopiointi, tiettyjen kirjainten ja muotojen matkiminen ja sitä kautta oman tyyli alkoi hahmottua. Aikuisena olen yrittänyt toisinaan samaa, mutta jostakin syystä lapsena tekstin muokkaaminen ja mukauttaminen kopioimalla oli paljon helpompaa.

Katselin hetki sitten ekaluokan tekstausvihkoani ja käsialani oli jo silloin yllättävän hyvä ja selkeä. Käsialaani on monesti kehuttu selkeäksi ja kauniiksi. Tietokoneiden myötä käsillä kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt ja käsillä kirjoittamisessa käteni väsyy nykyään jo parin lauseen jälkeen ja samalla käsialakin muuttuu takkuisemmaksi. Monesti myös oikaisen ja lyhennän sanoja ja teksti muuttuu lähes lukukelvottomaksi, ainoastaan itse tiedän mitä olen kirjoittanut. Käsialaani vaikuttaa myös vasenkätisyyteni, toisinaan on hankala kirjoittaa kun täytyy varoa, ettei teksti sotkeennu ja siirry kämmenen reunamille. 

Selkeä ja siisti käsiala vaatii aikaa ja tarkkuutta

Olen jo pitkään ihastellut kauniita käsialoja, luovaa tekstausta ja modernia kalligrafiaa. On kiehtovaa katsoa sulavaa ja sujuvaa kirjoittamista. Kaikkea voi onneksi oppia ja opin tueksi on olemassa kirjoja, joiden vinkkien ja harjoitusten avulla voi oppia kaunista käsialaa. 

Nemon uutuuskirja Kaunis käsiala sisältää helppoja harjoituksia, joiden avulla parannat käsialaasi, omaa kirjoitustyyliäsi.  Välineiksi harjoituksiin tarvitset vain kyniä ja kumin. Tehtävien ja vinkkien avulla opit mm. kirjainten anatomiaa ja perussanastoa, opit miten paperi mitataan tekstin keskittämistä ja rivittämistä varten, opit huomaamaan miten välistys ja koko vaikuttavat tekstiin ja miten erilaiset viivat ja apulinjat helpottavat tekstin muotoutumista. Kirjassa on runsaasti kirjaan tehtäviä harjoituksia, joissa harjoitellaan isoja ja pieniä kirjaimia sekä numeroita eri kirjasintyypeillä: lihavoiduilla päätteellisillä, päätteettömillä ja kursiiveilla kirjasimilla.

Olen lukenut useita käsialakirjoja ja tämä on ensimmäinen joka sai minut oikeasti innostumaan ja tekemään järjestelmällisesti kaikki kirjan tehtävät. Kirjassa olevat mallit ovat kuitenkin vain yksi kaikista mahdollisista malleista ja tyyleistä. Tärkeintä on oppia hahmottamaan kirjainten anatomiaa ja "valekalligrafiaa" varten tärkein oppimani seikka oli oppia tekemään paksu reuna oikeaan paikkaan. 

Kirjan vinkeistä inspiroituneena koristelin joululahjojen tagit erilaisilla kirjasimilla.


Tighe Erica
Nemo 2019




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti