perjantai 15. heinäkuuta 2016

Popparikakku


Pitihän tätäkin nyt kokeilla. Tämä jokapaikanhöylä-juustokakkutäyte on vain niin hyvä ja sen vuoksi lempparini. Alunperin Valion sivuilta bongattu ohje, jota olen muokkaillut itselleni sopivaksi. Sokerit ja liivatteet poistin ohjeesta kokonaan. Kun massassa on suklaata, ei liivatettakaan tarvita koska suklaa itsessään riittää jämäköittämään kerma-tuorejuustoseoksen. Suklaa myös tuo tarvittavan makeuden. Tätä ohjetta olen soveltanut ja muokannut jo muutaman vuoden ajan moneen eri tyyliin ja makumaailmaan. Nyt pääsi testiin popkornipohja.


Ohjeita vastaavaan kakkuun on niin monta kuin on tekijääkin, ja tämä on minun versioni kyseisestä herkusta. Suklaa ja suolaiset popkornit on kiva yhdistelmä, kunhan muistaa seuraavalla kerralla seuloa kovat jyvät poppareiden joukosta. Ne ei nimittäin tunnu kivalta hampaissa.


Oli tarkoitus kyllä ottaa vielä muutama lisäkuva kakusta mutta se ei enää onnistu, kakku nimittäin popsittiin yhdessä hujauksessa masujemme pohjalle.
Hyvää siis oli!

Pohja & päällinen:
150 g tummaa suklaata
50 g voita
n. 1 l poppareita

Täyte:
2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
150 g tummaa suklaata sulatettuna

Valmista popkornit ohjeen mukaan.
Sulata voi ja suklaa ja sekoita popparit joukkoon.
Levitä osa suklaapoppariseoksesta irtopohjavuoan pohjalle (pohjalla leivinpaperi) ja laita jääkaappiin jähmettymään. 
Valmista täyte sekoittamalla kaikki yhteen.
Lisää täyte popkornipohjan päälle ja kaada loput suklaapopparit täytteen päälle.
Kääräise muovipussi tai tuorekelmu vuoan päälle ja pistä kakku jääkaappiin jähmettymään yön yli.
Nauti ja herkuttele, yksin tai yhdessä!







2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköinen ja hyvän kuuloinen. Söisin itse yksin. :D Tätä pitää testata, tykkään myös suolaisen ja makean yhdistelmästä.

    VastaaPoista
  2. Tuntuu että on hyvä yhdistelmä. Nuo suolaiset popparit tekee hyvän lisukkeen. Niinkuin Digistive keksi on vähän suolainen.

    VastaaPoista