maanantai 5. kesäkuuta 2017

Vihreät suolakeksit, nam!

Instagram-tililläni näitä luultiin vaikka miksi, mutta todellisuudessa nämä ovat kotitekoisia suolakeksejä, jotka sattuvat vain olemaan vihreitä. Ja jos yhtään minua tuntee tietää, että tykkään kokeilla erikoisia juttuja ja että pidän värikkäistä ruuista. Näihin kekseihin värin antaa viherjauhe. Sininen on toinen juttu mitä niin kovasti tahtoisin saada ruokiin mukaan - siis luontaisesti, jollakin luonnonmukaisella värillä - en vain tiedä miten. Täytyy kenties laittaa taas haastetta kehiin josko löytyisi joku taho, joka alkaisi jälleenmyydä sinisyyttä antavia (luonnon)tuotteita.

Näiden suolakeksien leipomiselle oli kaksi syytä: täytyi löytää hyvä resepti, jolla leipoa leimattavia keksejä eli siis päästä testaamaan uutta keksileimasintani (Heirol) ja toiseksi keksiä kivoja ja helppoja naposteltavia tulevan viikonlopun aktiviteetteihin eli maistuvaa evästä.

Aluksi etsin makeiden keksien reseptejä mutta en kuitenkaan halunnut ohjetta, jossa olisi liikaa voita tai sokeria. Lopulta päädyin suolakekseihin. Katselin muutamaa ohjetta ja päädyin yksinkertaiseen ohjeeseen, joka löytyy muun muassa Kokit ja potit -blogista ja lisäsin siihen viherjauhetta, mustapippuria ja pellavansiemeniä.

Ohje tulee tässä:

 reilu 2 dl vehnäjauhoja
1/4 dl pellavansiemeniä
2 kukkuraista tl viherjauhetta (esim. Foodin)
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
muutama pyöräytys mustapippuria myllystä

1 rkl öljyä 
50 g voita

1/2 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy ja pehmeä voi. Nypi jauhot ja rasva keskenään. Lisää lopuksi vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Kauli taikina ohueksi levyksi jauhotetulle alustalle ja leikkaa halutunmallisiksi paloiksi. Minä otin kaulitusta taikinalevystä lasilla kiekkoja, laitoin ne pellille ja painoin lopuksi leimasimella kiekkoihin kuviot. Paistoin keksit 200*asteessa. Paistoaikaa on vaikea sanoa, koska paistoin ne osittain jälkilämmössä. Paistoaika on kuitenkin vain muutamia minuutteja, sen verran että pohjaan tulee hieman väriä. Seuraavalla kerralla kokeilen pienentää leivinjauheen määrää koska tällä määrällä keksien kuviot katosivat hieman paistaessa. 

Käyttämäni viherjauheen ainesosat ovat vehnänorasjauhe, ohranorasjauhe, alfalfajauhe, spirulinajauhe, lehtikaalijauhe, pinaattijauhe, nokkosjauhe, chlorellajauhe, moringajauhe, ginkgo biloba-jauhe. Näissä kekseissä pinaatti tuli paiston jälkeen eniten esiin. Pellavansiemenet tuovat kekseihin mukavaa suutuntumaa. 

Kekseistä pidettiin, joten näitä tulee tehtyä varmasti toistekin. Ehkä kuitenkin pitäydyn tämän vihreän värin kanssa jossakin muussa ulkoasussa ettei kuvioidut vihreät keksit herätä liikaa kummaksuntaa ja outoja mielleyhtymiä. Tämä suolakeksitaikina on helposti muokattavissa ja siihen voi yhdistää erilaisia makuja mausteiden, siementen ja yrttien avulla. Näitä meillä tarjoillaan tulevaisuudessakin, juhlien sattuessa kohdalle.


Viherjauhetta voi nauttia myös juomana veteen sekoitettuna. Sen maku on kivan maanläheinen ja ruohomainen. Mausta tykkäävät meillä myös lapset, tosin he tahtovat aina vain maistaa tilkkasen. Tällä on hyvä aloittaa päivä.


| Yhteistyö |

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti