Lasten opit tulevat yleensä aikuiselle perille vasta jälkijunassa
Tässä ylitsepursuavan kuormittavassa tilanteessani jouduttuani varoittamatta äidittömäksi ja sitten vielä isättömäksi (onhan minulla tietenkin vielä vanhemmat mutta ei tässä fyysisessä maailmassa) äitiys tuntuu erityisen haastavalta. Vanhemmuus ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Ei ainakaan minunlaiselleni stressaajalle ja murehtijalle. Olen saanut osakseni ihmetystä miksi jotkin asiat, jotka toisten silmin vaikuttavat selkeiltä, ahdistavat minua suuresti. Suuret muutokset ja yllättävät tilanteet ovat tuntuneet vaikeilta jo lapsesta saakka. Tarvitsen tilaa ajatella, pohtia, suunnitella. En kykene toimimaan spontaanisti juuri millään elämänalueellani, sen sijaan olen harkitsevainen ja tiedonhaluinen, mikä tarkoittaa sitä, että haluan mahdollisimman paljon tietoa asioista etukäteen. Nämä mainitsemani ominaisuuteni ja luonteenpiirteeni eivät sovi juuri lainkaan yhteen äitiyden kanssa. Äitiys on ennalta-arvaamatonta, yllättäviä tilanteita tulee jatkuvasti eikä mikään mene siten kuten on alunperin suunnitellut. Tässä minulla onkin paljon vielä oppimista ja opettelua. Miten oppia sietämään tilanteita ja tunteitakin joita ei pysty suunnitella etukäteen.
Sekin on kivuliasta huomata pikkuihmisessä ne omat piirteet, joista ei aina ole niin ylpeä. Joskus ajattelee, että sellaisen ihmisen kanssa on helppo tulla toimeen joka on samanlainen kuin itse on. Mutta ei se aina mene niin, ei ainakaan niiden niinsanottujen haastavien piirteiden suhteen.
Lasten oppeja äideille on pieni kirja, jossa on äitiyden suuria haasteita ja oppiläksyjä. Äitiys on kuin vuoristorata. Tunteet vaihtuvat laidasta laitaan ja yllättäviä tilanteita tulee vastaan jatkuvasti, pienenpienet vivahteet voivat kääntää tilanteet päälaelleen. Toisinaan vauhti on niin kova, ettei ehdi käsittelemään tilanteita ja tuntemuksia, ja siitä voi seurata uupumusta ja ahdistusta. Näitäkin on matkani varrelta löytynyt, ja useimmiten sen tajuaa vasta jälkikäteen. Sama asia lapsilta saatujen oppien suhteen, ne tulevat yleensä perille vasta jälkijunassa.
Kirja koostuu 11 bloggaajan ja äidin pienistä tarinoista heidän omista äitiyden vaiheistaan. Sekaan mahtuu paljon huumoria ja positiivista mieltä, mutta myös haasteita, negatiivisia tunteita ja itsensä kehittämistä. Lasten kommenttien ja ajatusten lukeminen on aina yhtä tunteikasta. Sieltä ne totuudet ja hienot oivallukset tulevat. Meidän pieni ajattelijamme pohti menetettyään mummansa, että nyt ei ole enää mummolaa vaan on paappala. Ja sitten pohdittiin, että mikä paikan nimi nyt on kun ei ole enää paappaakaan. Sekin synnytti suurta huolta lapsen mielessä, että kun tuo tuttu ja turvallinen paikka katoaa kokonaan ja sinne muuttaa uusia asukkaita, että 'mitä jos talon kengät eivät sovi niille uusille asukkaille'. Koskettavia ajatuksia ja suuria asioita, joita ei aikuinenkaan ymmärrä. Kukaan ei voi täysin ymmärtää toisen tunteita, ajatuksia ja kokemuksia mutta aina voi silti yrittää asettua toisen asemaan.
"28 lasta on opettanut 11 äidille merkittäviä asioita elämästä, ihmisyydestä ja olemisesta. Tässä kirjassa suositut bloggarit jakavat järisyttävimmät oppinsa, jotta kukaan äiti ei olisi yksin. Mukana muun muassa Sanna Wikström, Noora Lintukangas ja Tara Lange." (lähde)
Sanna Wikström, Suvi Bowellan, Keiju Vihreäsalo,
Susanna Erätuli, Tara Lange, Noora Lintukangas,
Eevi Minkkinen, Miia Moisio, Karita Palomäki,
Marika Rosenborg, Eveliina Salonen
Otava / Hidasta Elämää 2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti