keskiviikko 15. elokuuta 2018

Gluteeniton kinuskitorttu kotitekoisen omenasoseen kera


Kotitalous oli peruskoulussa lempiaineeni, kaikki mahdolliset kotitalouden kurssit valitsin kurssitarjottimelta. Jossakin vaiheessa into laantui, tai tasaantui. Nykyisin leivon ja teen ruokaa mielelläni, ja testailen kaikkea uutta. Nyt kuitenkin palasin vanhaan tuttuun reseptiin, jonka parikymmentä vuotta sitten liimasin kotsanvihkooni.

Kinuskileivokset.
Ne ihastuttivat silloin, ja ihastuttavat edelleen. Ja tänä vuonna kun omenoita on tullut kaikkialle niin hurjasti niin meillekin omppusankoja on tullut sieltä ja täältä. Kymmenen litraa minä lohkoin omenoita uunipellille ja kypsensin soseeksi, ilman sokeria. Omenoissa on tarpeeksi makeutta eikä sokeria siis tarvitse soseisiin lisätä. Uunissa omenasose on vaivatonta tehdä ja saa ison määrän tehtyä kerralla, varsinkin jos on kiertoilmauuni. (Tässä linkki omenahillon/-soseen valmistukseen. Tuossa ohjeessa käytin vielä sokeria mutta nyttemmin olen sen jättänyt pois.)


Toinen leivontakipinän antaja oli saamani tuotepaketti Ruokavaliot.fi verkkokaupasta, jossa on laaja valikoima mm. gluteenittomia tuotteita. Pakettini sisälsi mm. karkeaa tattarijauhoa ja karamellikookostahnaa. Tattari on itselleni aika vieras raaka-aine ja siitä syystä halusin tutustua siihen paremmin. Muistan syöneeni siitä tehtyä täytekakkua ja en huomannut maussa juurikaan eroa vehnäjauhoista tehtyyn kakkuun. Tattari on gluteeniton ja sopii ainakin minulle herkkävatsaiselle paremmin. Herkkuihin kun on himo niin on hyvä olla parempia vaihtoehtoja olemassa. 

Kookoksesta valmistettu, kookoksenkukkanektarilla makeutettu ja ripauksella Himalajan suolaa maustettu Salted caramel coconut bliss-levite päätyi myös ostoskoriini pelkästä mielenkiinnosta! Olen oppinut ajan kanssa kookoksen makuun ja nykyään käytän sitä paljon. Kookostahna on gluteeniton, laktoositon, lisäaineeton ja vegaaninen luomutuote.

Muokkasin reseptiä hieman näiden tuotteiden pohjalta ja vaihdoin tortun taikinan jauhot tattariin ja kookosta lisäsin täytteeseen ja hiuteleet koristeeksi.


Kinuskileivokset (n. 12 kpl)


Kääretorttupohja
4 luomu munaa
1/2 dl sokeria (tumma sokeri antaa kivan paahteista aromia)
2 dl karkeita tattarijauhoja
1 tl luomu leivinjauhetta

Kostutus
omenamehu 

Täyte
5 dl omenasosetta
Salted caramel coconut bliss-levitettä maun mukaan

Täytekiisseli
2 dl maitoa
1 luomu muna
1 1/2 rkl maissijauhoja
1-2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kuorrutus
2 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
nokare voita

Keitä ensin kinuski ja aloita muut valmistelut siinä ohessa. 

Paista kääretorttupohja n. 5-7 minuuttia 200*asteessa uunin keskitasossa. Leikkaa kypsä torttupohja kahtia ja kostuta puoliskot. 

Keitä täytekiisseli. Lisää kattilaan kaikki aineet lukuunottamatta vaniljasokeria ja sekoita voimakkaasti kiehuvaksi. Kiisseli sakeutuu nopeasti joten kannattaa tarkkailla koostumusta koko ajan. Mausta kiisseli vaniljasokerilla. 

Lisää torttupohjan päälle vaniljakiisseli, kookostahna ja omenasose. Laita toinen torttupohjan pala täytteen päälle. Kaada lopuksi lämmin kinuski tortun päälle ja koristele halutessasi esimerkiksi kookoshiutaleilla ja kookostahnalla. Avattua kookostahnapurkkia täytyy säilyttää jääkaapissa ja siitä syystä tahnamainen koostumus muuttuu kovaksi, ja lusikoitaessa lähes rouheeksi, mutta maku säilyy silti ennallaan. 

Leikkaa torttu halutessasi valmiiksi annospaloiksi.




| Kaupallinen  yhteistyö |


1 kommentti: