lauantai 24. syyskuuta 2016

Gladen kynttiläuutuuksia



Olen kynttiläihmisiä. Poltan kynttilöitä vuoden ympäri. Kynttilät luovat tunnelmaa ja lämpöä. Ostan yleensä mieluiten tuoksukynttilöitä, vanilja, kookos, kahvi ja mausteiset aromit houkuttelevat eniten. Ei siis ollut ihme, että innostuin Gladen uutuuskynttilöistä, joissa yhdessä tuoksuvat vanilja ja magnolia. Ja on muuten ihana tuoksu, sen tuntee jo ennen kuin kynttilän on edes sytyttänyt. Palaessaan kynttilästä irtautuu vielä enemmän näitä ihanan pehmeitä ja kutsuvia tuoksuja. Täytyy ääneen kiittää, etten ole tuoksuyliherkkä, koska sellaiselle nämä tuoksutuotteet saattaisivat olla liian voimakkaita. Gladen tuoksukynttilöiden toinen uutuustuoksu on Winter Flowers, ja siinä tuoksumaailma on melko voimakas, ainakin jos kynttilän lähellä tuoksuttelee. Tokihan nuo tuoksut kulkevat ilmavirran mukana omia teitään ja sekoittuvat ilmaan ja siten myös tasoittuvat huoneilmaan, eivätkä aluksi voimakkailta tuntuvat aromit enää ajan kanssa tunnukaan niin hyökkääviltä. Mutta kuten tässä taannoin oli muiden bloggaajien kanssa puhetta, jokaisella meillä on jokin tuoksu jota emme siedä tai kestä, ja tällaiset tuntemukset voivat olla pysyviä tai ohimeneviä.

Tuoksukynttilöillä saa kuitenkin luotua kotiin, arkeen ja juhlaan erilaisia tunnelmia. Tuoksuilla voidaan piristää ja raikastaa, rentouttaa ja rauhoittaa. Monikin juhla ja tilaisuus nousevat ihan eri taajuuksille kun mukaan kattaukseen lisätään muutama kynttilä.


Tänä talvena Glade tuo markkinoille uudet upeat isot tuoksukynttilät, jotka ihastuttavat ylellisillä tuoksuillaan. Isojen kynttilöiden paloaika on jopa 52 tuntia ja ne tuovat ripauksen luksusta arkeen. Tyylikkäitä isoja tuoksukynttilöitä on saatavilla kahtena eri tuoksuna: Ylellisen pehmeä Magnolia & Vanilla sekä lämmintä tunnelmaa luova Spiced Apple & Cinnamon.
Gladen perinteisiin 30 tuntia palaviin tuoksukynttilöihin tulee täksi sesongiksi kaksi uutta kausituoksua: Winter Flowers, joka on raikkaan talvinen kukkaistuoksu sekä Cozy Apple & Cinnamon, jonka pehmeässä tuoksussa yhdistyvät kaneli ja omena. Nämä tuoksut tuovat kotiin talvitunnelmaa ja virittävät joulun odotukseen. Kausituoksuja on saatavilla rajoitettu erä syyskuusta lähtien. 52 tunnin kynttilät maksavat noin 7,50e ja 30 tunnin kynttilöiden hinta on n. 4,50e.

Näissä isoissa kynttilöissä vain on yleensä yksi harmillinen ominaisuus: ne eivät pala kokonaisuudessaan vaan palaessaan kynttilä sulaa keskeltä ja reunat jäävät paikoilleen. Sitten monesti käy vielä niin, että sydänlanka jää vaillinaiseksi johtuen tästä epätasaisesta palamisesta/sulamisesta. Siihen ongelmaan kun jonkun niksin keksittäisiin niin olisin kiitollinen. Pienemmät kynttilät palavat ja sulavat tasaisemmin. Tokihan tuon jäljellejääneen talin voi kerätä talteen ja tehdä vaikka itse uusia kynttilöitä, ja mikseipäs tuota tuoksuvaa talimassaa voisi vaikka raastaa huonetuoksuksi tai vaatekaappiin piristykseksi. Laittaisi raasteen rasiaan tai vastaavaan ja sitten vain tuoksut ilmoille. 
Gladen tuotevalikoimaan kuuluu ilmanraikastimia ja tuoksukynttilöitä. Glade-tuotteet sopivat kodin jokaiseen huoneeseen – raikastamaan tarvittaessa, päivittäiseen jatkuvaan raikastukseen tai luomaan tunnelmaa. Glade-tuotteet ovat osa SC Johnson -tuoteperhettä. Suomessa SC Johnson -tuotteita myy ja markkinoi Oy Transmeri Ab. 



2 kommenttia:

  1. Kauniin näköinen kynttilä. Mä oon kans huomannut että paksut kynttilät ei pala reunoista hyvin. Sen takia ostan ohuempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen ominaisuus tosiaan, tuo iso kynttilä alkaa olla lopussa mutta talia on vaikka miten paljon reunoilla.

      Poista