keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Sydämellisen mehevät donitsit

Tein taas pitkästä aikaa donitseja. Uunissa. Ei tarvitse räpätä öljyn kanssa kun donitsipellillä ja kiertoilmauunilla saa kaikki kerralla paistettua alle kymmenessä minuutissa. Pellit voi pestä astianpesukoneessa niin ei tarvitse tiskeistäkään murehtia. 

Olen tehnyt pari kertaa aiemmin donitseja uunissa. Silloinkin niistä tuli hyviä, mutta halusin kuitenkin kokeilla jotakin uutta. Kaapissa ollut banaani alkoi ratkeilla liitoksistaan ja päätin pelastaa ja hyötykäyttää sen donitsitaikinaan. Banaanilla saa kosteutta ja sitä kaipaan vastaaviin taikinoihin yleensä eniten, kuohkeuden lisäksi. Reseptin pohjana käytin aiemmin käyttämääni ohjetta, mutta muunsin sitä tarpeen mukaan. Spelttijauhoilla saa lisää makua ja hyvää oloa. Ja kun käyttää taikinassa banaania ei sokeria tarvita ollenkaan. Banaani antaa riittävän makeuden.


Sydämellisen mehevät donitsit

1 iso banaani
2 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 tl luomu leivinjauhetta (Dr.Oetker)
1 tl aitoa vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
1 dl täysmaitoa
1/3 dl öljyä
1 muna

voiteluun n. 25 g voita

Muussaa banaani tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon muut aineet ja sekoita. Taikinasta tulee melko löysä. Tästä määrästä sain aikaiseksi 11 donitsia, mutta määrä riippuu donitsipellin koosta ja donitsien muodosta. Lusikoin taikinan pellille ja täytin muotit n. 3/4. Taikina kohoaa hyvin uunissa. Donitsipellin sijaan voi käyttää muffinssipeltiäkin mutta silloin taikinaa kannattaa tehdä runsaammin. Paista donitsit 200*asteessa noin 8 minuuttia. Voitele kypsät donitsit kuumina ja anna voin imeytyä rauhassa ennen kuin irrotat donitsit pellistä. Koristele halutessasi haluamallasi tavalla. 

Tykkäsin todella paljon tällä taikinalla tehdyistä donitseista! Banaani tuo kuohkeutta ja antaa kosteutta taikinalle. Jos maku mietityttää niin banaanin maku jäi todella miedoksi. Tarkkanenäiset lapsemmekaan eivät huomanneet mitään eroa ns. tavallisiin donitseihin verrattuna. 

Psst. Koristeina käytin Dr.Oetkerin suklaasydämiä ja vaaleanpunaista sokerikuorrutetta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti