lauantai 4. toukokuuta 2019

Hyvän mielen puutarha



"Rakenna puutarhastasi parantava keidas. Selkeä kotimainen puutarhaterapia-teos antaa käytännön neuvoja ja esimerkkejä, joiden avulla saat puutarhastasi kaikkia aisteja aktivoivan ja mieltäsi hoitavan paikan."

Puutarha hoitaa minua, ja minä hoidan puutarhaa. Huomasin sen vieläkin omakohtaisemmin viime kesänä menetysten täyteisen kevään jälkeen. Puutarhassa oli mukavan rauhallista, ei tarvinnut ajatella mitään vaikka toisaalta pää olikin täynnä ajatuksia ja asioita. Istutuspuuhat ja kasvien hoitamiset olivat kuin hoitoa sielulle. 

Hyvän mielen puutarha on suunnattu juuri meille, uupuneille. Kirja opastaa luomaan omasta puutarhastaan voimaannuttavan terapiakeitaan. Puutarha on terapeuttinen ympäristö, joka tarjoaa kaikkien aistien elämyksiä. Puutarhaterapia käsittää kaiken sen mikä toiminnallisesti liittyy kasveihin. Pelkästään puutarhassa oleilu riittää aikaansaamaan terapeuttisia vaikutuksia. 

Kirjassa käydään läpi kaikki vaiheet aistipuutarhan luomiseen aina suunnittelusta ja materiaalivalinnoista lähtien. Millaiset polut, rajaukset ja materiaalit sopivat minkäkinlaiseen tyyliin ja mitä kasveja, kukkia, pensaita ja puita omaan puutarhaan kannattaisi istuttaa. Aistipuutarhaan kuuluvat oleellisesti myös istuma-alueet, vesiaiheet ja erilaiset patsaat ja koristeet. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon kaikki aistimme ja valita materiaaleja ja kasveja sen perusteella, että jokainen aistimme saa jotakin osakseen. 

Hyvän  mielen puutarhassa otetaan huomioon myös puutarhan mahdolliset asukit, eläimet ja hyönteiset. Kukkien ja kasvien suhteen voi valita lajikkeita, jotka vetävät puoleensa mm. perhosia ja lintuja, ja vesialueilla saattavat vierailla niin linnut kuin matelijatkin. Myös luonnonkasvit saavat oman osuutensa aistipuutarhasta. 

Kirjasta löytyy myös ohjeet salaisen puutarhan suunnitteluun sekä muutamia henkisiä harjoituksia.

EIJA KECKMAN
Terapiaa kaikille aisteille
Wsoy 2019



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti