sunnuntai 11. elokuuta 2019

Seksi ja läsnäolo


Seksi ja läsnäolo - opas rentoon nautintoon muistuttaa tyyliltään kirjaa Kuinka tiikeri kesytetään. Kirjoissa on samantyylistä pelkistettyä tekstiä, joka tarjoillaan lukijalle mahdollisimman helposti ymmärrettävästi. Kirjan sisältö tuntuu siltä, kuin kaikki lukemansa olisi jo tiedossa. Se taas luultavasti voi juontua siitä, että ainakin itse olen todella tiedonjanoinen ja tahtoisin löytää heti vastaukset ja ratkaisut ongelmiini ja mietteisiini, mutta oma itsekriittisyys suoltaa epäilyksiä omasta kehityksestä ja henkisestä tasosta. Kun aina on ajatellut olevansa jotenkin huonompi, jopa viallinen, niin silloin ei näe että saattaakin olla jo perillä. Kokoajan vain etsii jotakin enemmän vaikka kaikki on jo käsillä. Arvon ja armon antaminen itselleen ovat minun kompastuskiviäni. 

Kirja opastaa hyvin maanläheisesti ja simppelisti mitä on olla mies ja nainen parisuhteessa. Kirja opastaa ymmärtämään naisena miestä ja miehenä naista. Ja vaikka kirja on alunperin suunnattu miehen ja naisen välisen suhteen kehittämiselle on kirjaa silti hyödynnetty myös muunlaisissa suhteissa. Kirjan kirjoittaja toteaa, että hän on kirjoittanut siitä mistä itse tietää parhaiten. Kuitenkin olemme silti miehiä ja naisia, kukin omanlaisiamme ja kirjasta voi ammentaa tietoa ja neuvoja omaan elämäänsä, on se sitten millainen tahansa ja onpa seksuaalinen suuntautuminen sitten mikä tahansa. 

Kirjassa on jonkin verran tehtäviä ja teknisiä harjoituksia joiden avulla voidaan parisuhdetta ja seksielämää piristää ja syventää. Tarkoitus on nimittäin oppia rakastamaan ja rakastelemaan syvemmällä, sydämen tasolla, ja siten oppia saamaan syviä orgasmeja ja syvällistä nautintoa. Aina seksin ei tarvitse johtaa orgasmiin vaan seksi ja seksuaalisuus voi tuottaa nautintoa hyvin monella muullakin tavalla. 

Seksin lisäksi kirja paneutuu parisuhteen hyvinvointiin ja ylläpitoon. Miten oppia olemaan aikuinen ja itsenäinen, toista kunnioittava ja rakastava kumppani. Mitkä ovat suhteen kompastuskivet ja miten niistä pääsee yli. Mikä parisuhteessa on haastavaa ja mikä kumppaneita yhdistää. Tehtävien ja harjoitusten kautta voi näihin kysymyksiin saada tukea ja vastauksia. 

Vasara, Mitra
Basam Books 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti