perjantai 30. elokuuta 2019

Uusi Kama Sutra




Kama Sutra on noin 100-luvulta peräisin oleva intialainen filosofis-eroottinen kirja, josta tuli tantrisen rakkauden ja seksin opas.  Kama Sutra käsittelee aistillisia nautintoja vakavassa ja uskonnollisessa elämässä. Kama Sutra kehottaa tulemaan rakkauden taitojen erikoistuntijaksi ja hillitsemään seksuaaliset impulssinsa, sitä ihminen tulee saavuttamaan menestystä joka tasolla.  Kama Sutraan liittyy voimakkaasti myös ajatus siitä, että fyysistä universumia vastaa näkymätön voiman ja energian unversumi. 

Alkuperäinen Kama Sutra tarkasteli asioita enemmän miehen näkökulmasta mutta siihen liittyi vahvasti myös ohjenuora puolison kunnioittamisesta, vaalimisesta ja rakastamisesta. Nykypäivään nämä opastukset sopivat edelleen vaikka suhdemuotoja onkin enemmän ja erilaisia. Tärkeintä on nauttia toisesta, yhteydestä sekä ennen kaikkea seksuaalisuuden henkisistä ulottuvuuksista, seksi ei ole vain fyysinen toimenpide vaan se on kokonaisvaltainen sielun ja kehon yhteenliittyminen.

Uusi Kama Sutra on klassisen eroottisen oppaan uudelleentulkinta (Tammi 2019). Sisältö on periaatteessa sama mutta joitakin yksityiskohtia on muutettu sopimaan paremmin tähän päivään. Kirjassa käydään läpi asiat alkutekijöistä lähtien, kuten sukupuolielimet ja erogeeniset alueet, orgasmin rakenne, itsetuntemus, rakkauden signaalit, kosiskelu ja deittailu, viettely, esileikit, suutelutekniikat ja rakasteluasennot. Lisäksi tutustutaan seksileluihin, sitomisleikkeihin ja erilaisiin seksuaalisiin kivun ja nautinnon yhdistäviin tekniikoihin. Myös turvallisuus asiat on otettu huomioon, kuten myös ehkäisyvälineiden kirjo. 

Uusi Kama Sutra sisältää runsaasti  nykyaikaisia kuvia sekä joitakin alkuperäisen Kama Sutran kuvitusta. Kirja vaikuttaisi silti olevan kuvien ja tekstin sisällön puolesta vähintäänkin 2000-luvun alkupuolelta, mainintaa kun ei tästä tämän päivän eroottisesta kirjallisuudesta ole missään. Nykynaisen kamasutra taitaa olla FiftyShades, ainakin paljon viitteitä siihen suuntaan löytyy Kama Sutrankin puolelta, ja tokihan tuohon vanhaan eroottiseen oppaaseen pohjautuu likimain kaikki myöhemmät seksiin liittyvät seikat, tavat ja tottumukset.

Kama Sutraa ei ehkä ole pakko ottaa niin kirjaimellisesti mutta paljon hyvää siitä silti löytyy. Itseäni on ainakin aina kiehtonut ajatus sielun tasolla tapahtuva seksuaalinen kohtaaminen. Seksi on paljon muutakin kuin vain yhdyntä.

klassisen eroottisen oppaan uudelleentulkinta
RICHARD EMERSON
Tammi 2019





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti