perjantai 2. elokuuta 2019

Tikkaat kasvitukena - Diy



Mahtaako pergolassa oleilu olla loppusuoralla, sen näyttää loppukesän säät. Onneksi kesään on silti mahtunut lämpimiä päiviä jolloin puutarhassa on ollut kiva viettää aikaa, ja lekotella lämmössä. Viime kesänä rakennettu pergola on ollut kovassa käytössä ja talvella se antaa hyvin suojaa puutarhakeinuille ja kalusteille.



Luonnonmateriaalit on niin kiva juttu, ja monesti niitä meillä hyödynnetäänkin. Viimeisin projekti oli erään toisen projektin sivutuotteena syntyneet tikkaat, jotka toimittavat kasvituen virkaa. Alkuperäinen projekti oli tehdä keittiön kattoon oksista sellainen iso koriste. Mutta kun metsässä niitä sopivia oksia etsiskelin niin niitä löytyikin sitten aika monta. Kattokoristeeseen tarvitsin vain pari oksaa ja lopuille piti keksiä jotakin muuta. Mieskin siinä innostui haalimaan materiaalia, ja ne joita en kelpuuttanut omaan projektiini, hän käytti omaansa. Muutkin oksatpätkät omista jemmoista tuli käyttöön. 

Kukkapenkit ovat taas tänä kesänä rehottaneet ja olen jo tehnyt mielessäni uudelleenjärjestelyitä. Viime kesänä kun kaikki oli uutta niin järjestys pysyi siistinä, nyt ovat penkit jo ehtineet villiintyä. Ja kun olen sellainen, etten malttaisi niitä rikkakasveiksi haukuttuja kasviakaan karsia pois. Minusta kaikki saavat kukkia ja näyttää luonteensa. Mutta ehkä silti jotakin muutoksia on tehtävä.

Pergolan sivuille olen ajatellut alunperin raudoitusverkon tyylistä ristikkoa, jota pitkin laittaisin kärhön, villiviinin tai humalan kasvamaan. Se kuitenkin jäi tältä kesää toteuttamatta. Nämä puutikkaat ajavat saman asian ja niihin tukeutuvat nyt tuoksuherne ja ukonhattu.


Ensi kesää ajatellen taidan istuttaa entistä enemmän tähtisilmiä. Se on niin kiitollinen kukka, kestää säitä ja kuivumista sekä toisinaan liikakosteuttakin. Tähtisilmä kukkii läpi kesän ja tekee uudet nuput kun vanhat ja kuivat varret leikataan lyhyiksi. Itsekin ostin alennuksella kertaalleen kukkineet tähtisilmät, ja hyvin lähtivät uudelleen elämään vaikka hieman kärsineiltä näyttivätkin. Väritkin tähtisilmissä on todella kauniit ja erikoisetkin, varsinkin näissä vaaleissa, joissa terälehtien toinen puoli on tummempi.


Luonnonmateriaaleja on käytössä myös herneiden kasvutukena ja koristeina.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti