perjantai 8. joulukuuta 2017

8. luukku - ideoita jouluaskarteluihin!


Joulu on askartelevan ihmisen unelma-aikaa. Silloin tehdään kortteja, kehitellään kattausideoita ja somistetaan kotia. DIY-ihmiset haluavat ja rakastavat tehdä kaiken itse, tai ainakin niin paljon kuin on mahdollista.

Olen rakastanut askartelua pienestä asti ja joulukortit olen tehnyt aina itse. Mitä vanhemmaksi olen kasvanut sitä enemmän askartelu on vallannut harrastuksiani. Askartelisin luultavasti vaikka kaikenaikaa jos ei muita puhteita olisi. Työkseenkin olisi kiva puuhastella, ideoida ja näperrellä käsillä kaikkea. Tai ainakin nyt siltä tuntuu. Toiset sanoo, että työ ja harrastukset on hyvä pitää erillään, mutta on niitä toisenlaisiakin mielipiteitä. Mitäs tuumaatte, onko harrastuksesta ammatiksi? Vai viekö työ harrastuksesta hohdon.

Somistukseen ja sisustukseen tarkoitettujen askartelujen ja DIY-projektien ei tarvitse välttämättä olla haastavia tai työläitä. Yksinkertaisillakin jutuilla saa helposti näyttävyyttä ja silmäniloa.

Jämäkästä kartongista ja huovasta valmistuu helposti kolmiulotteinen poro. Sprayliima oli tässä työssä hyvä apu. Sen avulla huovan sai vaivattomasti liimattua kartonkiin kiinni ja vasta sen jälkeen leikkaa siitä tarvittavat osat. Sarvet tein kartongista mutta ne voisi taivuttaa myös rautalangasta tai oikeista puun oksista.


Erivärisistä paperisuikaleista saa kivoja koristeita joko joulukuuseen tai muualle sisustukseen. Yhdenlevyiset suikaleet nidotaan yhteen ja koriste on valmis. Tämä onnistuu myös lasten kanssa. Muistat vain, että keskikappale on aina lyhyempi kuin suikaleet jotka taivutetaan ja nidotaan keskikappaleeseen.

Toinen kiva idea suikaleaskarteluista ovat pallot, jotka sopivat esimerkiksi viirinauhamuotoon tai ikkunakoristeiksi.


Luonnonmateriaalit sopivat jouluun kuin nenä päähän. Metsästä ja poluilta löytää kaikkea kivaa kuten risuja ja käpyjä. Jäkälästä, kaarnasta ja sammaleesta, sekä havuista ja varvuista saa niistäkin kauniita asetelmia, kunhan muistaa jokamiehenoikeudet. Meillä mies teki tälle joulua ison kasan poroja viime kesän puutarhajätteistä. Isoimmat porot ovat yli metrin korkuisia ja ne ovat ulkona pihatien vieressä toivottamassa ohikulkijoille jouluiloa. Naapuritkin kiittelivät, että ne ovat vähän kuin heidänkin koristeita. Eskarilainen innostui hänkin pikkuporoista ja halusi tehdä isänsä kanssa isovanhemmilleen ja tädilleen omat poronsa. Teko oli kuulemma todella helppoa, sen kuin vain leikkasi tarvittavat kappaleet eri vahvuisista oksista. Vartalo ja pää paksummasta, jalat ja kaula ohuemmasta sekä tietysti sarvet käppäristä oksista. Emme tehneet poroillemme kasvoja koska se voisi pilata ilmeen, tällaiset kasvottomat ovat silti kuitenkin ilmeikkäämmät.

Käpyjä on käytetty iät ajat niin leikeissä kuin koristeissa. Muistat varmaan mm. käpytontut. Nykyään olen nähnyt myös käpypöllöjä ja muita eläinhahmoja. Kävyistä saa helposti myös kivat paikkamerkit jouluiseen kattaukseen. Kävyt voi halutessaan maalata tai koristella.




Kierrätysmateriaalit kannattaa myös ottaa talteen ja hyödyntää ne

Juomatölkit kun leikkaa auki niin niistä voi tehdä esimerkiksi tällaiset tähdet. Tölkkien alumiini on helppoa käsitellä saksillakin ja kaavat voi piirtää suoraan alumiiniin. Nämä tähdet syntyvät samalla tekniikalla kuin paperista tekemäni ikkunakoristeet. Liitä tähtiin pieniä helmiä niin saat kivan yksityiskohdan. Nämä tähdet roikkuvat ohuen ompelulangan  varassa villiviinistä tehdyssä kranssissa.

Millaisia koristeita sinä olet tehnyt tälle joulua tai onko aikaisemmilta vuosilta jotakin tiettyä suosikkia, jonka otat esiin joka joulu?


Mukavaa joulun odotusta!



1 kommentti: