sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Joulukalenterin 3. luukku!


Joulukalenterin kolmannesta luukusta löytyy huopaiset joulutortut


Harmaa väri tuntuu jotenkin isänmaalliselta, mutta se on myös yksi perinteisistä joulun väreistä. Nämä huopatortut ovat 100% villaa ja hillona päällä on huovutusvillaa. Huopaiset tortut tehdään kuin syötävätkin tortut, mutta sakarat kiinnitetään joko ompelemalla tai nitojalla. Minä tein nopeammalla tavalla eli nidoin sakarat paikoilleen kuin myös villatupsun tortun päälle. Nämä kahdenkokoiset huopatortut tulevat joulukuuseen koristeiksi, joten pujottelin huopakoristeet pellavanaruun, näin köynnös on helppo asetella kuusen oksille. 

Nämä näyttäisivät paremmalta ihan oikeassa kuusessa, mutta meillä on tänäkin vuonna muovinen versio. Laitettiin kuusi jo eilen paikoilleen, koristeina ei näiden lisäksi ole vielä kuin valot. Uudet koristeet ovat hakusessa - tai työn alla - mutta vielä en ihan tiedä millaiset koristeet haluan. Sovittiinkin lasten kanssa, että laitetaan joka päivä yksi uusi koriste, eiköhän se siitä ala muotoutua.




Ensi viikolla jostakin luukusta löytyy kirja-arvonta, muista siis kurkata kalenteriin joka päivä!









2 kommenttia:

  1. Onpas kiva idea :) tortun ei tosiaan tarvi aina olla juuri oikean värinen vaan luovat ratkaisut ovat kivoja!

    VastaaPoista