tiistai 6. syyskuuta 2016

Kulkurin Kartanon ihanat tuotteet!


Tapasimme SOblogien blogitapaamisessa yhteistyökumppanimme Sarin ja saimme mahdollisuuden tutustua Kulkurin Kartanon ihaniin tuotteisiin. Valikoimiin kuuluvat mm. erilaiset käsintehdyt saippuat ja kodin pesuaineet.

Kulkurin Kartanon tuotteet ovat käsintehtyjä ja suomalaisia, eettisiä arvoja noudattavia luonnontuotteita. Joukossa on myös joitakin luomutuotteita. Säilöntäaineita käytetään vain sellaisissa tuotteissa, joissa se on lakisääteistä, kuten vettä sisältävissä nestesaippuoissa. Tuotteet valmistetaan käsin Luvialla. 

Kaunis -kotituotteet on valmistettu uusiutuvista raaka-aineista ja ne hajoavat luontoon, eivätkä siis rasita ympäristöä. Ne eivät sisällä fosfaatteja, zeoliittiä tai väriaineita. Tuoksut ovat eteerisiä öljyjä ja siksi ne ovat hellävaraisia myös iholle.

Saimme valita testattavaksemme viisi eri tuotetta. Siinäpä sitä olikin valinnanvaikeutta kun jokainen tuote olisi houkutellut testaamaan. Testiin valitsin piparminttu-lime hohkakivisaippuan, vanilja-latte sokerikuorinnan, laventeli-lime saippuan kasvoille ja vartalolle. Lisäksi kodin puhdistustarpeisiin saimme pyykkietikkaa ja monikäyttöisen keittiösaippuan.
Tässä hieman lisätietoa näistä tuotteista:

Hohkakivikuorinta:. Sisältää saippuaa ja hohkakivijauhetta.
Pesee ja kuorii kovettumat ja poistaa kuolleen ihosolukon jaloista.

Tämä oli aika jännä tuote. Saunassa istuessani hioin hohkakivisaippualla jalkapohjiani ja saippuasta irtosi runsaasti hohkakivijauhetta, jonka avulla sai uutta eloa kuiviin jalkoihin. Näitä saippuoita ei kuitenkaan kannata saunan lämpöön jättää jotta eivät sulaisi.

Hoitavat ja kosteuttavat palasaippuat ovat käsintehtyjä kotimaisia luonnontuotteita, joissa on käytetty tuoksuina ja hoitavina ainesosina eteerisiä öljyjä ja kasviöljyjä. Osassa on tuoksuina korkealuokkaisia parfyymituoksuja.

Valitsemani laventelisaippua tuoksui ihanan lempeälle laventelille. Saippua vaahtosi runsaasti, saippua oli silkinpehmoista ja hoitavantuntuista, kuin olisi saippuoinnin sijaan voidellut ihoaan. Ihana tuote!

Sokerikuorinnat sisältävät kaakaovoita ja sokeria. Joissakin tuoksuna on parfyymi, joissakin eteerinen öljy. Manteliöljyscrubiin ei ole lisätty tuoksua ollenkaan. 

Kaikki tuotteet on pakattu kauniisiin kääreisiin ja tuoteinfot löytyvät jokaisesta paketista.
Seuraavalla saunareissulla täytyy kokeilla sokerikuorintaa, vaikkakin sanottiinkin, ettei sitä saunaan kannata viedä. Meillä vain kun on sellainen jännä suihkun ja saunan yhdistelmä, mutta eiköhän saippuapalasen silti turvaan saa jottei kärsisi liikaa kuumuudesta.

Raparperi-Sitruuna, pyykkietikka
Monikäyttöinen pyykkietikka raparperin ja sitruunan raikkaalla tuoksuyhdistelmällä. Pyykkietikkapullon koko on 500 ml.
Pyykkietikkaa käytetään huuhteluaineen tavoin. Se raikastaa, pehmentää, kirkastaa värejä ja vähentää nukkaantumista. Samalla se neutraloi pesuainejäämiä sekä tekstiileistä että pyykinpesukoneesta. Pyykkietikka käy myös siivoukseen, vedellä laimennetulla seoksella voit pestä kodin kovat pinnat.

En ole koskaan käyttänyt pyykinpesussa huuhteluainetta, etikkaa kylläkin. Toisinaan erityisesti tumma pyykki tulee koneesta ulos nuhjuisena ja valkoisen "nöyhdän" peittämänä, syytä tähän en ole vielä keksinyt. Olen epäillyt sen johtuvan zeoliitista tai sitten nukkasihdistä, mutta mikään ei tunnu selittävän tätä ilmiötä. Etikkaloraus koneeseen on kuitenkin auttanut ongelmaan. Etikka muutoinkin kun on sellainen jokapaikanhöylä, monikäyttöinen tuote. 
Tänään kokeilin lorauttaa tätä pyykkietikkaa koneeseen ja kyllähän sieltä raikkaita vaatteita ulos tuli. Pehmoisia ja helposti siliäviä. Etikan tuoksua tekstiileissä ei ollut havaittavissa ja jos olisikin, niin haju katoaisi pyykin kuivuttua.


Suomalainen Sitrus Keittiösaippua on saanut tehonsa ja tuoksunsa sitruunan, limen ja greipin eteerisistä oljyistä, jotka raikkaan tuoksun lisäksi antavat saippualle rutkasti puhdistustehoa. Siivoa saippualla kaikki kodin kovat pinnat: uuni, ikkunat, puupinnat, kivipinnat, keraaminen liesi, peilit jne. Keittiösaippua on myös hyvä tekstiilien tahranpoistajana, sappisaippuan kaltainen tuote. Eteeriset öljyt hoitavat samalla käsiesi ihoa.
 Sitrus keittiösaippua on käsintehty, ekologinen luonnontuote.

Keittiösaippua on kokoonsa nähden todella riittoisaa, pienestä palasta on iloa pitkäksi aikaa. 
Kokeilin pestä sillä keraamisen lieden, tiskialtaita ja kaapin päälle kerääntyneen pölyn ja rasvan seoksen. Edelliseltä talon omistajalta oli tainnut kaapiston ylätaso jäädä vähemmälle huomiolle, sen puhdistaminen nimittäin oli aika työlästä hommaa. Lopulta lika kuitenkin irtosi keittiösaippuan ja teräsvillan yhteistyöllä. Saippuassa on ihanan raikas sitruunainen tuoksu.


Jälleenmyyjinä mm.


Sisustus Tarvike Stars, Kauhava
Kaunis Coto, Vaasa 
Sapira, Seinäjoki
Deco Christines, Laihia

Lisää paikkoja löydät täältä!
Jälleenmyyjien yhteyshenkilönä Sari Luhtala

*Blogiyhteistyö*




Psst. Kokeilin säätää tekstiä aiempaa isommaksi, onko huonompi vai parempi näin?


2 kommenttia:

  1. Käsin valmistetut saippuat ovat ihanan näköisiä. Mä kyllä tykkään käyttää enemmän pumppupullosaippuaa. Jotenkin tuntuu että se on puhtaanpi tapa, ettei kaikki pitele samaa saippuaa.
    No meillä ei niin enään haittaa kun ollaan kahdestaan. Mutta koristeeksi ja hajusteeksi laittaisin noita käsintehtyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niin ovat. Minäkin tykkään käyttää yleisessä käytössä enemmän pumppupulloja, itsekin ajattelen niiden olevan hygieenisempi vaihtoehto. Mutta nämä tässä mainitut saippuat ovatkin enemmän sellasia jokaisen henk.koht.käyttöön, eikä siis käsisaippuaksi tarkoitettuja.

      Poista