perjantai 11. marraskuuta 2016

Viirinauhasta joulukalenteri



On taas aika virittää joulukalenterit kun marraskuu vaihtuu joulukuuksi. Lapsille pitää ostaa ne perinteiset euron suklaakalenterit ja monena vuotena meillä on ollut lisäksi huopainen tonttukalenteri, johon on toisinaan piilotettu yllätyksiä herkkujen muodossa. Tonttukalenterin päätehtävänä on silti kuitenkin toimia vain koristeena. Mutta mitäs sitten meille aikuisille laitettaisiin, kävisikö fiilistelykalenteri? Sellainen, jonka luukuista löytyisi pieniä muistutuksia kuten "hengähdä hetkeksi" "nauti ja rentoudu" tai "muista lähettää joulukortit"


Tein kuviopapereista, paperikoristeista ja kirjansivuista kalenterin, joka hellii mieltä ja kehoa. Joulun kiireissä on ihan hyvä välillä pysähtyä ja huilata. Ei aina ole pakko juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, kyllä se joulu sieltä tulee muutenkin.



Leikkasin kuviopapereista viirejä, jotka koristelin paperikoristeilla. Koristeet ovat sellaisesta kivasta paperikosta, jossa on runsaasti erilaisia valmiiksi stanssattuja juttuja. Viirien paperit on oikeasti ystävänpäivä-teemaisesta paperisetistä mutta hyvinpä ne sopivat myös jouluun.

Jokaisen viiriosasen takana on kirjansivusta taiteltu pieni pussi, jonka sisältä löytyy paperille kirjoitettu viesti. Viesteinä voisi olla myös hellyydenosoituksia tai aineettomia lahjoja.


Paperilajitelma Victorian valentine & Shabby Chic Christmas, kynä Pigma Micron 0,3mm Sinellistä.



1 kommentti:

  1. Juuri mietiskelin viikonloppuna näitä joulukalenterijuttuja. Tuollainen banderolli mallinenhan olisi hauska! Kiva idea tuo fiilistelykalententeri, sen lisäksihän sinne voisi laittaa vaikkapa teepusseja eri päiville.

    VastaaPoista