perjantai 16. helmikuuta 2018

Jäätelöä pussista?


Sain tutustua Dr.Oetkerin kevään uutuustuotteisiin. Tietysti ne piti heti myös testata. Tai siis itse niin halusin. Mielelläni aina tutustun uutuuksiin ja testailen asioita. Tämän tuotteen kohdalla en edes heti tiennyt mikä tuote on kyseessä. Hyökkäsin vain heti kimppuun kun näin sanan 'schokolade'. Jee, suklaata! 

Jäätelöä tästä on tulossa. Pussissa on valmis jauhesekoitus johon lisätään vain maito. Ja sitten vain vispataan, ja vatkataan, kunnes seos muuttuu jämäkäksi vaahdoksi. Siinä meni ehkä viitisen minuuttia. Kannatti vaan sitkeästi jaksaa odottaa, jotta rakenne muuttui oikeanlaiseksi. Seos nimittäin pysyi melko pitkään löysänä. Rakenteeltaan tämä muistutti aika paljon kaupoissa myytävää pehmisseosta, joka vaahdotetaan ja pakastetaan.
Pakastin massan silikonisessa irtoreunavuoassa. Jäätelömassaa tuli noin litran verran. Mielessä kävi kyllä ajatus, että syön herkullisen massan ennen pakastusta, miksei sitä voisi käyttää kakkujen täytteenä sellaisenaankin. Päätin tehdä kuitenkin jäätelökakun. 

Koska tuote oli minulle uusi, en halunnut muokata sitä liian pitkälle. Halusin ensin tutustua valmiiseen tuotteeseen eli jäätelöön sellaisenaan. Toisella kerralla voi sitten jäätelöä tuunata enemmän. Jäätelökakun väliin voisi laittaa keksikerroksen tai vaikka ohuita kakkupohjakerroksiakin. Marjoja, suklaata, marenkia, kinuskia...mitä ikinä vain keksiikin. Jäätelökakku on hyvä tarjottava lasten syntymäpäivillekin, meillä ei ainakaan lapset kakkua syö ja viime juhlissakin kakku jäi minun ja miehen syötäväksi. Maidottoman versionkin tekeminen on nykyään niin helppoa esimerkiksi kookosmaitoa käyttämällä tai tekemällä kakun kokonaan nicecream-tyyliin banaanista ja marjoista.


Jäätelön valmistus on helppoa. Jäätelöjauhe kulhoon ja sekaan 2,5 dl kylmää maitoa. Ohjeessa sanottiin kevytmaitoa mutta meillä käytetään täysmaitoa. Vaahdota seos ja mausta haluamallasi tavalla. Voit toki olla maustamattakin. Seos laitetaan kannelliseen purkkiin ja pakastetaan noin 4 tuntia. Minä pakastin kakun irtoreunavuoassa, johon ei ole kantta. Kääräisin tuorekelmun kanneksi ja annoin jäätelön olla pakkasessa seuraavaan päivään. Jäätelö kannattaa ottaa huoneenlämpöön sulamaan hetkeksi ennen tarjoilua.


Valmis jäätelö oli kuin jäätelö yleensä. Maku oli hyvä, täyteläinen ja suklainen. Rakenne oli hieman kiteinen osittain mutta se voi johtua monesta syystä eikä se syömistä haitannut. 

Syömisen jälkeen vasta tutustuin tuoteselosteeseen ja ikävä kyllä sieltä löytyi karrageeni. Se on harmillista, että sitä lykätään joka paikkaan. Osa ihmisistä on sille allergisia ja osa välttelee sitä muutoin vain terveyssyistä. Karrageenia käytetään sakeuttamisessa ja joissakin tuotteissa säilyvyyden takia. Mutta ilman sitäkin pärjäisi. 

Se tulee luonnosta mutta käy hurjan prosessin läpi ennenkuin se päätyy ruokaan. Karrageenilla ei ole ravinto-arvoa ja sen on todettu aiheuttavan tulehdusta, vatsavaivoja ja jopa syöpää.

Karrageeni saa aikaan samankaltaisen immuunireaktion elimistössä mikä käynnistyy jos elimistö joutuu salmonellan kaltaisen patogeenin hyökkäyksen kohteeksi. Karrageenin yhteyttä Chronin taudin ja IBS:n (irritable bowel syndrome) eli ärtyvän suolen oireyhtymän syntyyn on tutkittu. 

Ennenvanhaan karrageenia käytettiin käsittelemättömänä, eli keitettiin suoraan levästä. mutta nykyään sitä tuotetaan omilla teollisilla viljelmillään ympäri maailmaa. Lisäksi karrageeni prosessoidaan ja käsitellään moneen otteeseen, jolloin sen muoto ei ole enää lähelläkään luonnollista.  Myös possu-ja kananlihavalmisteisiin voidaan jo tehtaalla ruiskuttaa karrageeniä.

Jos kärsit epämääräisistä vatsavaivoista olisi suotavaa välttää karrageenia sisältäviä ruokia, tai jos sairastat jo jotain kroonista suolistosairautta. (Lähde)

Monissa tuotteissa karrageenia on ja sen välttely on toisinaan hankalaa. Jos olen vahingossa sitä sisältävän tuotteen ostanut niin kyllä minä sen syön. En pidä ruoan haaskaamisesta. Allergian takia minun ei sitä tarvitse vältellä mutta muista syistä yritän välttää. Tosin jäätelöä rakastavien on aika vaikea löytää jäätelöä jossa sitä ei ole. Silloin kannattaa tehdä jäätelö itse kunhan tarkistaa ettei kerma sisällä sitä.

Suklaan lisäksi on myös vaniljainen vaihtoehto. Kumpaisenkin pussin suositushinta on 1,70€ ja tuotteet on saatavilla 1.3.2018 alkaen.


Koristelin kakun Dr.Oetkerin suklaasydämillä, sokerisydämillä ja pakastekuivatulla vadelmarouheella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti