Ihanan tavallista! Tavallinen ei aina tarkoita tylsää. Se voi olla myös lohtua antavaa ja kaikin puolin hyvää. Ihanan tavallinen on usein myös sellaista, että pistää melkein vihaksi kun ei ole itse sitä heti tajunnut. Jokin ruoka voi olla naurettavan yksinkertaista ja helppoa mutta itse vain on jumittunut omiin ympyröihinsä kokkailujen suhteen. Kun jokin ruoka on tavallista, se ei tarkoita että se olisi mautonta ja kulahtanutta. Sen sijaan se tarkoittaa ainakin itselleni hyvää ja helppoa, ja nopeaa. Ruoka tuntuu aiheuttavan paljon päänvaivaa. Mitä keittäisin? Kelle se kelpaa ja pitääkö tehdä montaa eri lajia, että kaikki saisivat vatsansa täytteeksi edes jotakin. Joittenkin ruokien suhteen kokkaan ensin perusmausteilla ja otan siitä lapsille annokset, ja jatkan sitten kokkailua runsaimmilla mausteilla ja sen syömme sitten me aikuiset.
Olen nuoruudesta saakka rakastanut ruoanlaittoa ja leivontaa mutta silti ostan aina samoja juttuja ja teen samoja ruokia. Suurin syy siihen on kylläkin nuukuus, toisinaan syytän myös nirsoilevia perheenjäseniä. On oikeasti tosi turhauttavaa, että jos panostat päivälliseen ja pöytään istuva ryydittää ruokansa aina sillä samalla valmiilla chilikastikkeella. Siinä miettii helposti, että ihan sama vaikka olisin paistanut tiskirätin kun ruokaa ei edes viitsitä maistaa ennen lisämaustamista. Enkä suostu ajattelemaan, että olisin niin huono kokki, että chilisoosin ajatellaan olevan must juttu ennen ruokaan koskemista. No onneksi tätä ei kuitenkaan joka päivä tapahdu, toisin kuin äitini keittiössä: isällä on HP-kastike aina valmiina käden ulottuvilla, oli ruokana sitten mitä tahansa.
Rakastan tämän kirjan kirjoittajan ideologiaa. Se muistuttaa paljon omaani. Suunnittelen kauppalistan etukäteen, teen ruokaostokset kerran viikossa ja ostan yleensä myös sellaista, joilla ruokitaan perhettämme pitemmälläkin kuin viikon aikavälillä. Teen ruokaa jääkaapin sisällöstä, en niinkään reseptien pohjalta. Tosin kaikki kokkailuni tuotokset ovat joskus perustuneet valmiiseen reseptiin mutta ajan saatossa olen unohtanut ohjeet ja teen ruokaa mututuntumalla. Sen takia onkin hankala toisinaan sanoa, mitä mihinkin olen laittanut. Jämät jalostan seuraavana päivänä joksikin muuksi. Kesäisin kerään villiyrtit talteen, kuivatan ja käytän niitä pitkin vuotta mm. itsetehdyssä pastataikinassa ja lihapullataikinassa. Kummatkin ovat lastemme lemppareita ja niihin on niin hyvä piilottaa kaikkea hyvää ja terveellistä. Säilön marjat, sienet, hedelmät...ja usein niitä kyllä sitten löytyy pakkasesta vielä vuodenkierronkin jälkeen.
Mutta kirjasta vielä. Kun sanon, että kirjan sisältö on ihanan tavallinen, se on vain ja ainoastaan kehu. Ruoat ovat ihanan yksinkertaisia, helppoja ja älykkäitä. Melkein jokaisen reseptin kohdalla on lisäksi myös idea tai vinkki esimerkiksi miten jatkojalostaa tai muokata ohjetta.
Gastronaatti 2 on ykkösosan tapaan jaoiteltu eri raaka-aineisiin ja niistä koostuviin resepteihin. Kakkososa on jaettu 12 osaan kuukausien mukaan, ja jokaisella kuukaudella on oma nimikko-raaka-aineensa. Jokaisen osan alussa on sivunmittainen pohjustus. Ne kannattaa silmäillä läpi koska niissä on usein vinkkejä ja ideoita. Yhden vinkin pohjalta ostin kaupasta kuivattuja herneitä ja kohta pääsen upottamaan ne multaan. Kunhan saan ensin sitä multaa.
Mainittakoon jokaisesta raaka-aineesta yksi herkullinen ohje:
Veriappelsiiniposset, peruna-avokadosalaatti, papupata (pavut ja versot),
uunissa paahdetut parsat.
uunissa paahdetut parsat.
Nokkosfetapiirakka, kesäkeitto (peruna), mansikkabrita, mustaherukanlehtikääryleet(!)
Munakoisopasta, omena-muikkutahna, linssi-kaalilaatikko ja jouluporkkanakakku.
Gastronaatti II – Kuinka rakastua ruoanlaittoon
Satu Koivisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti