perjantai 13. lokakuuta 2017

Jorid Linvikin uusi sukkakirja & lapaskirja!

Neulojia hellitään jälleen. Sitruunakustannus julkaisi nyt Jorid Linvikin lapaskirjan, sukkakirja ilmestyi keväällä. Kirjoissa on osittain samoja malleja, mutta lapaskirjassa on myös uusia kuoseja. Kumpainenkin kirja sisältää 45 valloittavaa mallia selkeine ohjeineen ja kaavapiirroksineen. Meidän perheen kudinmestari totesi, että ohjeet ja mallikuvat ovat erittäin helposti ymmärrettäviä ja niitä on helppo seurata. Mallikuvien seuraaminen vaatii kuitenkin huolellisuutta koska monissa malleissa käytetään useampaa väriä ja kuviot ovat pikkutarkkoja.

Jorid Linvikin lapaskuosit ovat varmasti aika monille jo tuttuja, malleja on ollut esillä netissä jo pitemmän aikaa. Taitavat neulojat osaavat tehdä omat lapasensa pelkästään kuvaa katsomalla ilman tarkempaa kaavapiirrosta. Kuoseissa vilahtelevat tutut eläinhahmot ja perinteikkäämmät kuviot. Tykkäsin erityisesti siitä tyhjästä mallipohjasta johon voi kokeilla luoda omia kirjoneulemalleja. Olen etsinyt sellaista kaaviota jo jonkun aikaa. Luultavasti päässäni olevat ideat eivät kuitenkaan siirry kaavamuotoon niin sulavasti kuin ajattelen, mutta ajatus on silti houkutteleva.






Sukka irti, mä kudon päivin öin!

Tai no itseasiassa minä en kudo, tai siis neulo. Meillä päin kun puhutaan kutomisesta niin tarkoitetaan neulomista. Anoppi sen sijaan kutoo ja hyvin kutookin. Lankavarastot pursuaa ja neulemalleja hänelle kannellaan aina kun joku kiva malli osuu kohdalle.  Jorid Linvikin mallit ovat suosittuja, niissä on ideaa, huumoria ja kivoja kuvioita. Kissat, koirat ja muut eläinaiheet miellyttävät monia. Häneltä on ilmestynyt lapaskirja* muistaakseni vuonna 2015, tosin suomeksi sitä ei taida olla käännetty. Mutta tänä vuonna meitä hellitään sukkakirjalla, jossa näyttäytyvät tutut Jorid Linvikin mallit. Sitruunakustannukselta ilmestyi juuri Suuri SUKKAKIRJA, joka sisältää 45 hauskaa neuleohjetta, malleja löytyy niin lapsille kuin aikuisille. Nyt saa taas anoppi pistää tikut heilumaan. 

Minä tahtoisin nuo riekkosukat ja jämälankasukat, joissa on pitkä varsi ja montaa eri väriä. Samaan hengenvetoon harmittelen sitä, ettei meidän lapset tykkää käyttää villasukkia. Tässä kirjassa olisi niin monta ihanaa mallia lapsille! On pandanpoikasia, tiikerinpentuja, traktoreita, kauriinvasoja, leppäkerttuja ja lintusia. 

Aikuisten koossa aiheita on runsaasti. Sarvipäitä, tonttuja, viikinkejä. On Afrikka-henkiset sukat ja Pohjoismaiset sukat. Ja sitten löytyy vadelmia, pöllöjä, sydämiä, koiria ja kissoja. Let's rock -malli on myös hauska ja värikäs, ja Laiva ohoi -mallissa on jännät yksityiskohdat kantapäissä.

Ohjeet ovat selkeät ja kirjan mukaan myös aloittelija selviytyy neuletyöstä näillä ohjeilla. Kaaviokuvat ovat nekin selkeät ja koko sivun kokoiset, joten ohjeen seuraaminen helpottuu. Kirjassa annetaan tietysti myös perusohjeet neulomiseen, langantiheyteen, koon laskemiseen ja langan valintaan. Tykkään kirjan värikkyydestä ja isoista idea-/tuotekuvista! Rakastan mattapintaista ilmettä ja oikean kirjan tuoksua. Tästä kirjasta on varmasti iloa monelle ja pitkäksi aikaa. Suosittelen!

*Huom!  Lapaskirja julkaistaan suomeksi syksyllä 2017.



Jorid Linvik
Suuri sukkakirja






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti