torstai 29. marraskuuta 2018

Terveiset joulukorttipajasta!



https://www.jkprimeco.fi/

Joko olet askarrellut joulukortit tälle joulua? Vai joko kortit on pakattu punaiseen joulukuoreen odottamaan lähettämistä? Itselläni taitaa korttien teko tälle joulua jäädä vähemmälle. Yleensä olen vuosittain tehnyt vähintään 30 korttia, joko "massatuotantona" kaikki samanlaisia tai sitten muutamaa eri mallia. Olen tehnyt kortit niin omaan tarpeeseen, miehen tarpeisiin kuin vanhemmillenikin. Mutta koska tämä joulu on erilainen kuin aiemmat ja omat voimavarat surun jälkimainingeissa ovat aika vähissä niin ajattelin olla stressaamatta tätä asiaa sen enempiä. Muutoinkin joulukorttien merkitys on ollut mietinnän alla jo aiempinakin vuosina. On toki mukava tehdä kortteja ja korttipuuhastelu tuottaa hyvää mieltä ja sen avulla viimeistään pääsee kiinni joulufiilikseen, mutta se onko mitään järkeä lähettää kymmenittäin kortteja puolitutuille joiden kanssa ei muutoinkaan ole yhteyksissä. Ja toisikseen se, että kun itse näkee vaivaa korttien tekemisessä ja lähettämisessä niin olisi mukavaa, että vastaanottajallekin se olisi tärkeä asia eikä vain kertavilkaisun jälkeen keräykseen heitettävä lipare.

www.jkprimeco.fi/

Sain tuotteita jouluaskarteluja varten J.K. Primecolta. Valitsin yllättäen taas näitä maanläheisen värimaailman tuotteita ja hillittyjä olivat myös tuotokset vaikka ajatuksissani ajattelisinkin luovani jotakin runsasta ja värikästä. Nähtävästi nämä kuitenkin miellyttävät eniten silmääni ja päädyn vastaavanlaisiin lopputuloksiin halusin sitä tai en. No tietysti tietoisestikin pidän tällaisesta hillityn hallitusta tyylistä mutta joskus olisi kiva hypätä spontaanin ideavirran vietäväksi.

Joulukorteissani tänä vuonna on ekokartongin ruskeita sävyjä, valkoista ja ripaus kultaa. Käytän aika paljon vintagekuvia korttieni koristamisessa, myös kakkupaperit kuuluvat lemppareihini ja tietysti myös kierrätysmateriaalit ja mahdollisuuksien mukaan käytän myös luonnonmateriaaleja kuten puukiekkoja. Jos puukiekkoja ei ole saatavilla niin vastaavaan lopputulokseen pääsee myös vaikkapa jäätelötikkujen avulla, niitäkin voi helposti kuvioida leimaten tai washiteippien avulla. 

Tykkään ilmavasta ilmeestä ja siksi en liimaakaan kaikkia osasia niin tarkasti liimaten koko pinta-alaa korttiin kiinni. Pikkutarkkoihin liimauksiin käytän apuna liimakynää, se on näppärä apuväline esim. stanssattujen koristeiden liimaamisessa. 

Korttiaskarteluissa ei tarvita välttämättä kalliita työvälineitä, mattoveitsi ja viivoitin ovat luottovälineeni kaikessa, ja lisäksi siisti musta ohutkärkinen tussi on hyvä apu, sillä voi piirtää koristetikkauksia, tekstejä ja koristekuvioita moneen pintaan. Washiteipeillä saa helposti upean ilmeen ja valmiilla paperikoristeilla saa helposti lisättyä syvyyttä ja ulottuvuutta kortteihin. Erilaisilla kuviolävistimillä saa leikattua monista materiaaleista kuvioita, joita kannattaa sommitella rohkeasti eri muotoihin. Esimerkiksi käyttämäni lumihiutale voi muuntua myös kukaksi tai kranssiksi, ja lävistintä voi käyttää monella tavalla, leikata kerroksittain, tehdä koristereunaa ja käyttää hyödyksi sekä lävistettyä muotoa että sitä leikattua osaa. 

https://www.jkprimeco.fi/


Askartelun iloa!


Yhteistyössä J.K.Primeco

Materiaalit J.K.Primeco:

Muut materiaalit omista varastoista

2 kommenttia:

  1. Kauniita kortteja oot tehnyt.
    Mä laittelin toissa päivänä kortit kuoriin ja osoitteet oon kirjoittanut.

    VastaaPoista
  2. Ihania kortteja <3 Itse en lähetä yhtään korttia tänäkään vuonna, sillä laitan nekin rahat hyväntekeväisyyteen. Mukavaa adventtia <3

    VastaaPoista