maanantai 24. lokakuuta 2016

WC:n edullinen uudistus!


Talossamme on yksi ainoa WC, ja sekin on todella pieni. Ei itseäni juurikaan haittaa, ettei vessoja ole enempää koska ei lapsuudenkodissanikaan ole ikinä yhtä enempää ollut ja hyvin on pärjätty. En ole tottunut myöskään isoon vessaan, joten ei tämä uuden kotimme pieni vessa tuntunut mitenkään ongelmalliselta. Mutta jos nyt rehellisiä ollaan niin toisinaan tilan puute ahdistaa, varsinkin kun kyseisessä tilassa häärää välillä itseni lisäksi kaksi alamittaista, ja kaikkien on aina ängettävä samaan tilaan vaikkei hätää olisikaan. Ostohetkellä WC oli musta. Seinissä oli tummanpuhuvat ornamenttikuvioiset tapetit, katosta roikkui kristallikruunu ja seinällä oli lasiset tasot. Malja-altaan alla oli itse tehty allaskaappi, ja allastaso kiersi tilan kahdella seinällä. Vaikka taso ei ollut leveä, tuntui se kuitenkin vievän ikävästi käyttötilaa. Toki tason päälle sai laitettua purkkeja ja pesuvälineitä, mutta en silti kokenut sitä käytännölliseksi. Ja ei se paperitapettikaan niin kovin järkevä materiaali mielestäni ollut. Ei varsinkaan altaan takana, jonne väistämättä roiskui käsiä pestessä vettä ja tapetin pinta oli täynnä valkeita roiskeita. Olisihan altaan taakse tietysti voinut laittaa vaikka lasin tai laattoja, mutta roiskejälkiä oli muuallakin seinissä, ja sen lisäksi seinät oli tapetoitu osittain isoista ja pienistä palasisista ja näytti sen vuoksi hieman epäsiistiltä. 

Sitten alkoikin kova pohdinta, että miten tuon pienen tilan uudistaisi niin, ettei tila pienene entisestään ja mielellään pintaremontti tulisi toteuttaa mahdollisimman edullisesti. Kyselin ihmisiltä kommentteja ja ideoita materiaalien suhteen. Osa kehui laminaattia, osa paneeleja. Kumpaisiakin harkitsin mutta sitten päähäni pälkähti ohut vaneri. Ajattelin, että sillähän voisi saada helposti 'pinnoitettua' ison alan kerralla siististi. Ohuella 4mm vanerilla huonealakaan ei pienenisi, kuten se tekisi paneelin tai laminaatin kanssa, ne nimittäin ovat sen verran paksua materiaalia. Vertailin hintoja usean eri paikan välillä ja keskimäärin jokaisessa paikassa hinta pyöri 30 euron tietämillä. Lopulta kyllästyin jahkaamiseen ja päätin, että nyt käydään vielä yhdestä paikasta kysymässä ja sitten ostetaan tarvittavat materiaalit, jotta saadaan asia eteenpäin. Hartmanilta löytyi etsimääni vaneria, ja hinta oli yllättäen melkein puolet halvempaa kuin muissa firmoissa ja myymälöissä. Hartmanilta lähti siis matkaamme 5 vanerilevyä, yhden koko on 1220x240mm.
Lopulliseen työhön meni kolme ja puoli vanerilevyä, WC:n koko on n. 95x145cm, korkeus n. 250cm. Hintaa käytetyille vanereille tuli vajaat 60€.
Vanerit kiinnitettiin seinään asennusliimalla ja pienillä nauloilla. Seinien kulmat tasoitettiin pakkelilla ja saumanauhalla.



Allas, hana, pönttö ja valaisin pysyivät samoina. Allastaso tehtiin liimapuulevystä. Levystä leikattiin mittojen mukainen kappale, joka kiinnitettiin seinään kulmaraudoilla ja hyllynkannattimilla. Tarkoitus olisi tehdä vielä jonkinlainen suoja putkien eteen ja/tai hyllytaso tai lokerikko allastason alle. Koukkujen sijaan naulakoiksi vaihdettiin Wave-naulakot. Mies halusi laittaa ne, minun makuuni ne ovat ehkä hieman modernit, mutta kyllähän ne ihan hauskat silti ovat ja tuovat osaltaan mukavaa ilmettä uudistettuun tilaan. 
Peilikaappi on vanhasta kodista ja se pääsi vihdoin käyttöön tässä talossa. Aiemmin vessassa oli lasiset avohyllyt ja erillinen peili altaan yllä.

Ovenkarmeissa on jännä violettiin vivahtava harmaan sävy: Tikkurilan AMETISTI. Kyseisellä sävyllä on maalattu oikeastaan kaikki ovi- ja ikkunakarmit, lukuun ottamatta muutamia valkoiseksi maalattuja karmeja.


 Seinäpinnat ja allastaso maalattiin V33-paneelimaalilla, sävy vaaleanharmaa. Kyllähän tuo sävy lähinnä valkoiselta näyttää mutta ei se kyllä oikeastaan haittaa yhtään. Mikä sinällään on hauska juttu, koska normaalisti olisin sanonut, että en todellakaan halua valkoista vessaa mutta niin vain mieli muuttui. Ei minusta silti pelkistetyn tyylin ystävää saa, vaikka toisinaan vaaleus onkin hyvä asia. Värit ja runsauden voi sisällyttää muihin tiloihin, mutta tällainen muutoinkin pieni tila hyötyy valoisuudesta ja minimaalisesta ilmeestä.  

Maali oli ihanan keveää ja vaneri materiaalina imi maalia itseensä. Lopputulos on upea, V33-maali hyväilee kauniisti vanerin pintakuviointia ja maalipinta on kuin satiinia.
Maalasin seinät ensin pensselillä ja toiseen kertaan pienellä telalla. Allastaso on maalattu kertaalleen. Maalia kului noin kaksi litraa.
V33-Paneelimaali sopii seinä- ja kattopaneeleille: puhtaalle, lakatulle tai maalatulle puulle. Se tarttuu ongelmitta myös kalvopinnoitetuille MDF-paneeleille ja muoviin.

• Toimii ilman pohjamaalia tai hiontaa
• Vesiohenteinen
• Valumaton koostumus
• Kestää arjen haasteissa
• Kestää kulutusta
• Hylkii likaa
• Kestää vesiroiskeita
• Pesunkestävä
• 4 värisävyä

Kaikin puolin siis loistava tuote ja sopi kuin nenä päähän tähän meidän projektiimme.


Tässä kuvakollaasissa näkyy vessa ennen muutosta, ja sitten vaneripintaa ennen käsittelyä. En muuten tiennyt vaneria pohtiessani, että se on kovaa kyytiä tulossa taas muotiin. Rakennusmateriaalinakin se on syrjäyttämässä muut levymateriaalit. Ja onhan se hieno materiaali, todella monipuolinen ja monikäyttöinen, ja se on helposti käsiteltävissä.
Lattiakin lopulta maalattiin ja kattoon asennettiin listat. Nyt WC alkaa näyttää jo viimeistellyltä. Joitakin pikku fiksauksia pitää vielä toteuttaa, mutta kaikki ajallaan. Isoimmat jutut on nyt kuitenkin saatu siistittyä ja tilan ilme on freesi ja raikas. 
Lattia maalattiin V33-sarjan lattioille tarkoitetulla, vesiohenteisella, kaakelimaalilla. Se sopii lasitetuille ja lasittamattomille laatoille sekä klinkkerille, ja soveltuu myös graniitille, marmorille, ym. kivilaaduille. Ennen maalauksen aloittamista saumat tulee puhdistaa Ronseal Saumanpuhdistajalla ja lattiat esikäsitellä pesemällä lattiapinta Nitorin soodapohjaisella (alkaliini) maalarinpesuaineella ja pesukankaalla, ja sen jälkeen lattia käsitellään V33:n esikäsittelyaineella kaakelilattioille, huomioiden erityisesti nurkat ja saumat. Pesun jälkeen lattiat huuhdellaan huolellisesti vedellä ja annetaan kuivua vähintään 24 tuntia.

Kaakelimaalin joukkoon sekoitetaan ennen maalauksen aloittamista lisäaine, joka sisältyy maalipakkaukseen. Sekoittamisen jälkeen maali tulee käyttää 10 vuorokauden kuluessa, sen jälkeen maalin teho heikkenee. Maalasin lattiat kahteen kertaan. Maalaaminen oli todella helppoa, nopeaa ja vaivatonta. Maalaamiseen käytin pientä telaa ja nurkat maalasin pensselillä. Sopivan ajankohdan löytäminen oli vaikeampaa kuin itse maalaus, piti nimittäin miettiä tarkkaan miten ajoittaa esikäsittelyvaiheet ja maalaaminen kun jokaiseen vaiheeseen kuului lisäksi pitkät kuivumisajat. Käytinkin hyväkseni yöaikaa, silloin pinnat saivat kuivua rauhassa. 

Tässä ennen maalausta...

Ja tässä maalauksen jälkeen. 
Maalisävynä oli mustanharmaa, lähinnä sitä sävyä mitä lattiat olivat alunperinkin. Halusin tumman lattian, koska se antaa kivaa kontrastia muutoin vaalealle tilalle. Lattiassa oli yksi valkoinen laatta ja hyvin tuo tumma maali peitti senkin. Lattian pinta-ala on vajaa puolitoista neliötä ja sen maalaamiseen kahteen kertaan tarvittiin noin 350 ml maalia. Minkäänlaista pohjamaalausta ei tarvita.

DIY-uudistuksen kulut n.
- Vaneri 60€
- Liimapuulevy 14€
- Maalit: kaakelimaali 750ml - 39,90,- | paneelimaali 750ml - 27,90,- ja 2L - 49,90,-
+ muut kulut kuten asennusliima, vanerisaha ja saumanauha.


*Blogiyhteistyö V33*

Remppaterkuin,


8 kommenttia:

  1. Mukava lukea pienen budjetin vessarempoista kokemuksia, meilläkin tulossa enkä ole vielä keksinyt, mitä tehdä. Tapetti on kivan näköistä, mutta arvelinkin ettei vessaan paras vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Itselläni on kova into kokeilla uusia juttuja ja halu/tahto saada toteuttaa ideat mahdollisimman edullisesti. Allastasostakin tuli ihan passeli, ja ajaa ihan saman asian kuin liikkeen liki 300euron hintainen lajitoverinsa.
      Vinyylitapetithan sopisivat vessaan. Mutta meillä oli niin epätasainen tuo seinäpinta, että koin helpommaiksi tavaksi levyttää seinät uusiksi. Vanerisahalla levyt sai leikattua siististi, eikä sekään ollut kallis ostos.

      Poista
  2. Muuttui todellakin valoisammaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö. Nyt on jotenkin paljon helpompi hengittääkin kun on raikkautta ympärillä. Olen tumpannut värit sitten muualle taloon :)

      Poista
  3. Meillä olis toi homma edessä, koska....en tiedä ? Toi pyyheliinakoukku on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kyllä aika hauska. Pitäähän sitä olla pilkettä silmäkulmassa sisustuksessakin :)

      Poista
  4. Tulipa ihanan valoisa vessa verrattuna vanhaan tummaan. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, minäkin tykästyin. Sitä huomaa jänniä uusia puolia itsestään ja kyvyistään tässä rempan tiimellyksessä.

      Poista