sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Helpot naposteltavat juhlaan



Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuodenvaihdetta juhlitaan monella tavalla, toiset isommin toiset vähäeleisemmin. Tänä vuonna vuoden vaihtuminen seuraavaan on omalla kohdallani lähes huomaamaton, siihen on monta syytä kuten kokemani alkuvuoden suru-uutiset. Nykyään ei juhlapyhiä muutoinkaan juuri huomaa kun enää kaupat eivät ole kiinni eivätkä luo siten osaltaan tiettyä rytmiä ajan kulkuun. Meillä mies on töissä aaton ja ensimmäisen päivän, joten eipä siinä paljon huomaa eroa arjella ja juhlalla. 

Yleensä kuitenkin sisimmässäni on tietty tunne aina uuden vuoden kynnyksellä ja silloin on kiva jotenkin vuoden vaihtumista juhlistaa. Meillä juhlintaan kuuluu hyvä ruoka ja pienet naposteltavat, ehkä lasillinen viiniä. Tällaisiin naposteluhetkiin sopii hyvin juustot, suolakeksit ja rypäleet. Niiden lisäksi voi tehdä helppoja ja nopeita naposteltavia lehtitaikinasta. Teen usein moniin juhliin lehtitaikinasta, tuorejuustosta ja tomaateista tai pekonista pieniä suolapaloja, mutta nyt oikaisin vielä nopeamman reitin: leikkasin lehtitaikinalevyt parin sentin levyisiksi suikaleiksi ja levitin niiden päälle makeaa chilihilloa (Buga's) ja sitten vaan koko setti uuniin paistumaan. Näitä chilitikkuja voi halutessaan vielä dippailla dippeihin mutta maistuvat ne hyvältä tällaisenaankin.  


Perinteiset cocktailtikut voi koota toisinkin ja laittaa juuston ja rypäleiden kaveriksi leipäsipsejä. Itse käytin Snack2you:n valkosipulilla maustettuja leipäsipsejä, joissa valkosipuli maistuu erittäin runsaasti ja aidosti. Kyseiseen leipäsipsien tuoteperheeseen kuuluu muitakin makuja kuten pekoni, sinihomejuusto ja jalapeno, mutta valkosipulin ystävänä se oli helppo valinta. Toisekseen valkosipulilla maustetuissa leipäsipseissä ei ole käytetty turhia lisäaineita eikä maunparantajia joten sekin seikka edesauttoi valintaani.



Joulun pyhinä perheen parissa tyhjeni tikku jos toinenkin kun herkuteltiin lasten ja aikuisten kanssa.   Lapsistakin oli hauskaa tehdä itse omat herkkutikkunsa ja valita omat täytteensä. Aikuiset
saattavat helposti pysyä tutuissa ja turvallisissa makuyhdistelmissä mutta lapset sen sijaan kokeilevat vallattomasti uusiakin yhdistelmiä, niistä mainittakoon vaikka tämä juustonaksu-leipäsipsi-rypäle -tikku. 

Arjessakin "tikuttaminen" on hyvä keino saada lapset syömään. Meillä asustaa kaksi hyvin valikoivaa pikkusyöjää mutta cocktailtikkuun puetut ruoat katoavat silti lautaselta huomaamatta nopeasti. 






Yhteistyössä Snack2you / Neorex

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti